torstai 22. helmikuuta 2018

Otso 8 kuukautta (ja äiti 34 v)

Otso täytti tiistaina 8 kuukautta ja minä eilen 34 vuotta, melkoinen synttäriviikko. Kuluneen kuukauden voi tiivistää lyhyeen: olemme olleet sairaana.

Minä ja Otso lähdössä Kuokkalaan vauvakerhoon.

Ensin olin itse räkätaudissa pari viikkoa. Sitten Otso sai jonkun kuumetaudin, kuumetta kesti viisi päivää. Silloin yöt olivat tuskaisia: nukuin keskimäärin 2,5 tuntia yössä ja sekin 2-3 eri pätkässä. Olin aivan zombi, kun viikonloppu koetti. Ehdin käydä tuulettamassa päätänä eräs lauantai ostoksilla ja syömässä sisarusteni kanssa Sepässä, kun Otso jäi isin kanssa kotiin. Siihen se sitten jäikin, itselläni nousi illalla kuume, jota jatkui viisi päivää. Voin kertoa, että yleiskunto oli melko huono tuon taudin jälkeen. Myös Niko sai flunssan, mutta välttyi onneksi kuumeelta. Ehdimme olla kaikki terveinä viikon, kunnes Otson nenä alkoi jälleen vuotaa...


Mitkä silmäpussit?!?


Pieni potilas näyttää tässä jo varsin terveeltä. Hiuksiakin on tullut jo muutama.

Niin. Mitään ihmeellistä ei ollakaan sitten puuhattu, kun vietimme kuukauden enemmän ja vähemmän kotiin linnoittautuneena. Nyt tiedän, että neljän seinän höperyys voi iskeä. Eräs päivä Otsoa ulos nukuttaessa toivoin, että naapuritalon rouva sattuisi ulos samaan aikaan, meinasi tylsyys iskeä. Onneksi olen kuitenkin päässyt käymään kampaajalla ja pari kertaa sisäpyöräilemässä tai ihan vaan lähikaupassa. Jälleen kerran osaan arvostaa sitä perusarkea, kun kaikki ovat terveitä.

Muutoin Otso on oppinut nukkumaan päikkärit sisällä. Yleensä ne tosin ovat lyhyet, nykyisin ehkä puoli tuntia. Mutta vedettiinpä yhtenä päivänä unta jopa kolme tuntia putkeen. Myös syöttötuoli on käytössä, siinä syödään tuettuna kaikki päivän ruokailut. Niin ja meillä liikutaan kierimällä! Kierimällä päästään liikkeelle sivusuunnassa, mutta myös eteenpäin. Eteenpäin mentäessä vauhtia haetaan kierimällä sivulta, sitten ähinän kera käsi/uintiliike eteen ja kyllä mennään. Aiemmin poitsu seikkaili vain olohuoneessa, nyt tutkimusretkiä on tehty eteiseen ja keittiöönkin.


Ennen Otson kuumetautia testattiin pulkkaa mummolassa.

Ruokia maistellaan edelleen kaikkea uutta, viimeisimmät uudet maut ovat nauta ja sipuli. Soseissa menemme kultaisella keskitiellä: itse tehtyä ja kaupan. Kaupan lihasoseet eivät poitsulle oikein uppoa (omasta mielestänikin ne haisevat ja maistuvat melko kauhealta), niinpä liha on usein omasta pakastimesta. Sinne on keitetty tai höyrytetty ja soseutettu hirveä, lohta, possua, kanaa ja nautaa jääpalarasioihin, joista niitä lisätään joko itse tehtyyn tai kaupan kasvissoseeseen. Viimeisimpänä suurta herkkua oli itse tehty kukkakaali-porkkanasose. Muutoinkin porkkana on aika kova juttu, meillä ei kilon pussi kauaa vanhene, kun niitä syödään kaikki. Otson myötä myös omaan ruokavalioon on lisätty kasviksia.


Välillä erilaisia esineitä tarkastellaan todella vakavissaan ja tarkasti.


Muoti-ilmiö sormiruokailuakin on kokeiltu, mutta meillä se taitaa jäädä vielä tauolle, eikä niitä hampaitakaan ole vielä ainuttakaan. Otso on oksentanut pari kertaa ihan kunnolla ja useasti, yleensä mangososeen jälkeen. Ekalla kerralla tosin syötiin jauhelihapötköjäkin sormiruokaillen ja oksu tuli muutaman tunnin päästä. Toki syynä voi olla mango, mutta silti oksentelu loppui samaan aikaan, kun suusta tuli ulos melko kookas jauhelihapala. Lisäksi itseäni hirvittää se kakominen ja sotku.


Lähinnä erilaisia uusia makuja on maisteltu turvallisesti tästä tutin kaltaisesta feederistä. Tässä maistelussa on kiivi.

Itselläni ei ole ollut oikein mihinkään vauvan kasvatusasiaan mitään jyrkkiä mielipideitä, vaan kaikkea on katsottu avoimin mielin ja koetettu löytää itselle sopiva tapa toimia vähättelemättä muiden valintoja. Ja lisättäköön, että minun puolestani jokainen saa kasvattaa ja syöttää lapsensa miten haluaa ja parhaimmaksi näkee.

Suurimmat vastakkain asettelut kun tuntuvat olevan tissi vs. tutteli ja sormiruokailu vs. soseet, puhumattakaan kaikenmaailman muista mielipiteistä: Siitä miten kauan minkäkin ikäinen lapsi voi olla hoidossa, missä ja kuka hoitaa tai kauanko voi istua syöttiksessä tai sitterissä tai kaukalossa tai mikä on pakkasraja ulkopäikkäreille, milloin vaunut kannattaa ottaa käyttöön, imetetäänkö tämän ikäistä yöllä vai ei, annetaanko tissi ennen vai jälkeen soseita ym. On ihanaa, että asioista on erilaisia mielipiteitä ja neuvoja voi aina antaa, mutta ehdottomasta asenteesta en pidä. Joku asia mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi muilla ja toisinpäin.

Älkää siis ottako pahalla, mutta en ole ehkä aiemmin tajunnut miten ihmisillä onkaan mielipiteitä ja (muka) oikeus laukoa niitä välillä päin naamaa. Kesällä kävin 45 minuutin jumpalla (olin kotoa poissa yhteensä tunnin), jossa minulta tultiin kysymään imetänkö, koska äidinmaitohan kuulemma oli se ainoa ja oikea. Samaan syssyyn kerrottiin, että 7 kk vauvan äiti ei ole käynyt missään, koska imetys. No sehän kiva, kiitos, kun kerroit. Ja kyllä, imetän yhä, mutta toistaiseksi poitsu ei ole mennyt rikki satunnaisista tutteliannoksistakaan (en heru pumpulle).


Viikko sitten olimme surullisissa juhlissa, kun Otson isopappa saatettiin viimeiselle matkalle. Onneksi komea pikkumies ei vielä ymmärrä kaikkia elämän suruhetkiä.

Maanantaina kävimme lenkillä, posket punoittavat.

Ja sitten se pelotteluasenne, joka alkaa synnytyskertomuksista. Kun siitä päästään, niin pelotellaan vauvavuoden väsymyksellä. Seuraavana taaperoajalla, jolloin saa juosta lapsen perässä ja sitten varmaan teiniajalla. Niin ja juu, odotahan, kun toinen lapsi syntyy, sitten se vasta rankkaa on (ja ei, en ole raskaana).

Voi huoh. Kyllä varmaan tiedän miltä tuntuu, kun väsyttää. Meilläkin oli ajanjakso, kun Otso nukkui huonosti yöt ja päivälläkin vain vartin päikkäreitä. Onneksi se oli kuuluisa "vaihe", vaikka toki vauvojen temperamenteissä on eroja, toiset nukkuvat paremmin, toiset huonommin. Mutta ketä tuoretta äitiä tai isää auttaa tuo pelottelupuhe (oli sitten totuutta tai ei)? En ymmärrä.


Voiko enää veikeämpi ilme olla?

Otso muutti nukkumaan omaan huoneeseen. Tosin ei ehtinyt mennä kuin viikko vai kaksi, kun poitsulle tuli pieni nuha tai hampaat ja pinnis siirtyi takaisin meidän makkariin.

Mutta niin, meille kuuluu hyvää. Otso on nyt (kirjoitettu iltapäivällä) nukkunut päikkäreillä tunnin, pisimmät päikkärit varmaan viikkoon. Ajattelin imuroida ja tehdä ruokaa, mutta otinkin omaa aikaa ja istahdin sohvalle eilisten synttärisuklaiden kanssa bloggaamaan. Elämä on paljon helpompaa, kun hieman laskee omaa rimaansa, eikä ota asioita turhan vakavasti.

Ja parasta on, kun Otso innostuu jostain. Viimeksi kerhossa innostus oli hurjaa. Lopussa oli sellainen huivijuttu, joka sai Otson aivan liekkeihin. Jalat potkivat, kieli oli pihalla suusta ja riemunkiljahdukset raikuivat - se oli liikuttavaa. Ja välillä on kivaa jättää poitsu vaikka mummolaan hetkeksi ja käydä lähimetsässä lumikenkäilemässä ihan kahdestaan puolison kanssa tai sitten jättää poitsu isille ja mennä yksin kampaajalla. Ja tämä kaikki täydellä rakkaudella. 


Kävimme viime sunnuntaina raksun kanssa kahdestaan lumikenkäilemässä Etelä-Pohjanmaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti