lauantai 23. toukokuuta 2015

10 vinkkiä terveellisempään arkeen

Jokainen tietää, että pitäisi syödä terveellisesti. Paljon kasviksia, kalaa pari kertaa viikossa, viljatuotteita täysjyvänä, hyviä rasvoja pähkinöistä, lihaa ja kanaa jne. Ei pitäisi syödä suklaata (paitsi tummaa), karkkeja, sipsejä tai muita epäterveellisiä mättöruokia. Pitäisi välttää piilosokeria ja piilosuolaa. Mitä tummempia vihreitä kasviksia syö, yleensä sen terveellisempää. Vettä pitäisi muistaa juoda säännöllisesti, sokerikierre pitäisi katkaista ja herkkunälkä ennaltaehkäistä syömällä tasaisin väliajoin. Lisäksi pitäisi syödä mahdollisimman puhdasta ja käsittelemätöntä ruokaa. Eikä itseään kannata stressata kaloreiden laskennalla, vaan suhtautua ruokaan rennosti, mutta järkevästi.

Jep, tuttua juttua, mutta silti käytännön toteutus jää yleensä puolitiehen ja kaiken kiireen jalkoihin – ja ennen kaikkea vyötärölle. Olen koettanut ratkoa näitä arkisia ruokaongelmia, että syömisestä tulisi jotenkin terveellisempää ja ruuanlaitosta helpompaa. Tässäpä muutama omassa arjessani hyväksi havaittu pelastaja ja apukeino.

1. Viikkosuunnittelu liitutaulutarroilla
Kun kauppaan menee nälkäisenä, mukaan lähtee mitä mielenkiintoisempia asioita, yleensä ei sieltä terveellisimmästä päästä. Nyt olemmekin alkaneet suunnitella viikon ruokia etukäteen, yleensä arkipäivät ja sitten viikonloppu erikseen. Ja jotta suunnittelu olisi kivaa, niin hankinpa sitä varten keittiön seinälle liitutaulutarroja.



Löysin nettikaupasta edullisia liitutaulutarroja, joissa jokaisessa lukee viikonpäivä. Yksi tarra on kooltaan A4. Tarrat olivat helppoja kiinnittää seinään sekä putsata märällä paperilla. Ne ovat myös kivannäköisiä, etenkin, jos käyttää väriliituja.

Tässä vaiheessa tarroille ollaan suunniteltu vasta lounaat eli eväät töihin, ei muita ruokia. Pikaisella matikalla, jos minä kokkkaan ruokaa kahdeksi päiväksi kerrallaan ja avokki samoin sekä yhtenä päivänä käydään valmiilla lounaalla, niin eihän tuo pitäisi olla kovin aikaa vievää noin arkilounaiden puolesta. Lisäksi tauluun on merkitty muita menoja tai yhteisiä treenejä tms.

Liitutaulutarrat tilasin Hyvän Tuulen Puodista kympillä:

2. Eväsrasioita joka lähtöön
Eväsrasioita on hyvä olla moneen lähtöön ja niiden täytyy pysyä kiinni, etteivät ruuat ole levällään kassissa. Nimimerkillä kerran pinaattikeitot levinneet reppuun, ei kivaa.


Ostin muistaakseni Ikeasta aivan ihanat valkoiset salaattirasiat (kuvassa, muut rasiat Tokmannilta ja Tupperwarelta). Ne ovat raikkaan valkoiset ja ikkunallisesta kannesta näkyy kauniisti mitä rasiassa on. Lisäksi ne ovat kooltaan sellaiset, että niihin mahtuu kerrallaan lisukesalaatti pariksi päiväksi, joten senkään puolesta keittiössä ei tarvitse tuusata joka ilta.

3. Kurkkuviipaleet suoraan rasiaan
Olen hieman laiska aamuisin. Ja yleensä herään liian myöhään, joten aamupuuhiin ei ole kovinkaan paljon aikaa. Usein leivän päälle sujahtaa joku kalkkuna- tai kinkkuleike levitteen kanssa ja siinäpä se sitten olikin. Ostin hiljattain uuden säilytysrasian, jossa on yhtenä kansivaihtoehtoja valmis leikkuri kurkulle. Jospa sitä vihreää nyt löytyisi leivän päältä useammin. Rasia Avonilta.


4. Pikapuuroa aamuisin
Aamupuuro se naisen tiellä pitää. Valitettavasti keittelypuuhat vievät aikaa, joten viime aikoina ollaan "tyydytty" usein pikapuuroon. En ole vertaillut millaista tämä Fazerin vadelmainen Alku-kaurapuuro on ravintoarvoiltaan muihin verrattuna, mutta tätä ollaan syöty useana aamuna ja hyvin maistuu. Lautaselle 1 desi hiutaleita ja päälle 1,75 desiä kiehuvaa vettä, minuutin hautumisaika ja ei muuta kuin puuroa naamaan.



5. Veteen makua
Vettä pitäisi juoda säännöllisesti. Töissä olen ratkaissut ongelman viemällä sinne uuden juomapullon (kiitos lahjasta Anri). Kun on kiva pullo, niin juominenkin sujuu paremmin. Kotona taas otin käyttöön Avonilta jo jokin aika sitten tilaamani muovisen vesikannun. Se on todella kätevä. Kannuun on kansi sekä mehupuserrin, joten veteen saa kivasti makua sitruunasta tai appelsiinista.


6. Smoothie sportti-blenderillä
Iltapäivisin mulla on töissä välipalana yleensä leipää ja smoothie. Smoothien tekeminen nopeutui huomattavasti, kun ostin sport-blenderin. Sillä on kätevä tehdä annos suoraan pulloon, eikä tarvitse kaivaa kaapista isoa monitoimikonetta, eikä tiskata kaiken maailman osia. Ei muuta kuin terän huuhtelu, kansi paikalle ja menoksi.


7. Naposteluun pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä
Napostelu on sitten niin kivaa, kun töiden ja treenien jälkeen katsoo telkkaria. Enemmänhän se on tapa, josta vain pitäisi päästä irti. Jotta homma olisi vähän terveellisemmällä tolalla, ostin kauniin kannellisen lasipurkin, joka on täytetty naposteluvaaran iskiessä pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä.


8. Makuja mausteilla ja yrteillä
Olemme alkaneet käyttää keittiössä rohkeammin mausteita. Lisäksi jääkaapista löytyy yleensä edes yhtä tuoretta yrttiä, tinjamia, basilikaa tms. Munaleipäkin maistuu, kun päälle riputtelee aavistuksen sormisuolaa ja yrttimausteita.


9. Osta valmista
Välillä on oikein jees ostaa valmista, aina ei tarvitse tehdä itse. Usein kaupasta tai ravintoloista löytyy kevyempiäkin vaihtoehtoja ja kyllähän ruuasta pitää nauttia! Itseäni perjantaina odotti kotona tyhjä jääkaappi, eikä ruuanlaittoon ollut yhtään inspiraatiota. Niinpä lähdin kotiin S-marketin salaattibaarin kautta. Kuppiin lähti salaattia, vihanneksia, hedelmiä, kanamuna, lohta, vähän kanaa ynnä muuta, 530 grammaa salaattia ja kahdeksan euroa. Kyllä oli hyvää ja helppoa :)


10. Eväät töihin pyöräilylaukuissa
Itselläni suurin syy siihen, miksi fillari on vaihtunut autoon, on se, että mulla on aina käsittämättömän paljon tavaraa mukana. On eväät monessa rasiassa, treenikamppeet ja joskus läppärikin, niin koeta siinä nyt sitten fillaroida. Reppu lämmittää selässä niin paljon, että töihin päästessä on jo melkoinen hiki. Niinpä tein kalliihkon, mutta todella hyvän investoinnin ja ostin uudet pyörälaukut.


Ortliebin punaiset Back-roller classic -pyörälaukut löytyivät Partioaitasta. Ne ovat täysin vedenpitävät ja mikä parasta, ne on helppo laittaa pyörään. Niissä on pikalukot, joten naps, ja laukut ovat paikoillaan ja lähtevät yhtä helposti pois. Kyllä kelpaa. Niihin saisi vielä ostettua lisäosana, jotkin repun kaltaiset systeemit, jotta laukut saisi kätevästi selkäänkin.

Maksoin laukuista (setissä kaksi laukkua) muistaakseni 120 euroa (ovh 134 €), nyt laukut saisi tarjouksesta satasella: http://www.partioaitta.fi/ortlieb-back-roller-classic-pair-1

Maukkaita lounashetkiä ja tsemppiä arjen ruokakiireisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti