torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi 2015

Vuodesta 2014 kirjoitin jo viime vuoden lopussa ja täytyy sanoa, että myös tämä vuosi vaikuttaa lupaavalta. Vuonna 2015 on odotettavissa myös reissuja, tuskin maltan odottaa. Tässä tulevan vuoden kolme todennäköistä ja varmasti mieleenpainuvinta reissua aikajärjestyksessä.


1. Tukholman maraton

Toukokuun lopussa se olisi, elämäni ensimmäinen kokonainen maraton, jonne lähden Katrin kanssa juoksemaan. Treenaaminen on jo aloitettu, mutta paljon on vielä juostavaa. Tähän saakka pisin lenkkini on lähes 28 km kolmeen tuntiin. Nyt parantelen vielä flunssaa (tuntuu, ettei tää kestää ja kestää vaan), mutta toivottavasti kohta taas saa laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille.


 

2. Norja ja Galdhøpiggen

Tämä on varmasti vielä se kaikista eniten auki oleva reissu. Viime vuonna tosiaan kävimme valloittamassa Ruotsin korkeimman tunturin Kebnekaisen (2100 m) ja tänä vuonna suunnitelmissa olisi luontevasti Norjan korkein vuori Galdhøpiggen (2469 m). Saa nähdä onko meistä lähtijöiksi. Uusi goretex-puku löytyi joulun jälkeisistä alennusmyynneistä valmiiksi, sisko osti kartan ja yhdessä tsekkailtiin uuden teltan malliakin valmiiksi.


 

3. Häät ja häämatka Balille  

Häät ovat jo suunnitelmissa 8.8.2015 ja häämatkakin on jo varattu: kolme yötä Singaporessa ja kymmenen Balilla. Tästä reissusta en osaa vielä edes unelmoida, voi tulla melkoinen paratiisiloma.









 

Uudenvuoden lupaukset

Uudenvuodenlupauksia en ole juurikaan tehnyt. Jos jotain listaisin, niin tässä ehkä muutama:
• lepoa enemmän (oon touhutoope, joka keksii liikaakin tekemistä ja ohjelmaa)
• ruokavalio terveellisemmäksi (käytännössä vähemmän rasvaa ja enemmän hiilareita)
• läheisille enemmän aikaa (avokki on sanonut, että välillä mua voisi näkyä kotonakin...)

Ihanaa tulevaa vuotta! Oletteko te tehneet vielä uuden vuoden lupauksia?


3 kommenttia:

  1. Moikka. Ootko aikatavoitetta asettanut tukholmaan? Itellä olis kanssa tukholma ensimmäinen kokonainen ja tavoitteena olis päästä vaan maaliin yhtenä kappaleena. Mukavia treeni hetkiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Mietin jossain vaiheessa aikatavoitetta, mutta mitä olen viisaammilta lukenut, niin ehkä parempi on ekalle maratonille se, että ylipäätään pääsee sinne maaliin :) Miten paljon olet itse juossut? Mulla on tähän mennessä pisin lenkki 3 h ja 28 km. Joulun aikaan tosin treenivauhtia hidasti 3,5 viikkoa kestävä flunssa, mutta nyt taas startataan :)

      Poista
    2. Nykyään tulee 30-60km juostua viikossa. Pisimmät lenkit on ollu sen 30km, kun jostain muistan lukeneeni, että yli 3h/30km voi olla jo enemmän haittaa lihasvaurioiden vuoksi. Sunnuntaina olis taas kipitettävä reilu 20km ympäriinsä jyppilää. Alkuviikko menny matolla juoksuks pakkasten takia, otta itellä niin keuhkoihin tuo kylmyys :)

      Poista