tiistai 15. heinäkuuta 2014

iPhone huoltoon ja mökkiraksaa

Kesäloman toinen viikko starttasi eilen. Maanantaina ohjelmassa oli Kreikan reissun jälkeen "jälkipyykit" eli kuusi koneellista pyykkiä. Vihdoin ja viimein päätin viedä iPhoneni huoltoon. Sen sammutusnappi ei toiminut enää lähestulkoon ollenkaan ja lisäksi musa/kuulokepiuhan reikä ei välillä yhdistänyt (tämä todettiin mm. reisi-vatsa-peppu -jumpassa, jossa soitin pätki viisi kertaa parin biisin aikana...).

Ensin kävin Prisman DNA:lla (puhelin on ostettu kytkykauppana DNA:lta), jossa myyjä ei tiennyt mistään mitään. Koetin sanoa, että Apple on luvannut korjata puhelimet, jotka kuuluvat johonkin tiettyyn valmistuserään, joissa sammutusnapissa on tyyppivika. Ei ollut myyjä tietoinen, totesi vain, että takuu on mennyt umpeen tammikuussa ja huolto voi maksaa 360 €. Joo-o.

Seuraavaksi Huoltokukkoon, jossa sitten asioista tiedettiinkin enemmän. Myyjä tsekkasi netistä ja totesi mun luurin kuuluvan tähän tiettyyn tyyppivian omaavaan kastiin sekä neuvoi ystävällisesti viemään iPhonen Kampus Dataan, joka lähettää sen huoltoon hintaan nolla euroa (vaikka takuu on jo mennyt). Kiitos, kerrankin asiantuntevaa palvelua! Puhelimen pitäisi tulla huollosta loppuviikosta :)

Maanantaina ajelimme mökille. Ilta kului keittiön kaappia kasaessa ja uutta tasoa asentaessa. Mutta kyllä nyt kelpaa! Tavarat ovat järjestyksessä ja uusi taso on ihana. Se on valkoinen, mutta ei mikään tylsä perusvalkoinen, vaan hieman tuollainen patinoitu, vivahteikas väri.




Tiistaina suuntasimme minä, avopuolisoni ja isäni mökkiraksalle. Isäni listoitti ja avopuolisoni teki kylppärissä jotain valmistelutöitä ennen vesieristystä ja minä maalasin terassilla ja parvekkeella. En ihan ajatellut aamulla loppuun asti, kun heitin jalkaan caprit. Hyttysiä oli kivasti ja maali (vai mikä lie aine onkaan) valui kivasti. Valmista tuli joka tapauksessa, pensseli heilui, kun kuulokkeista kuului musiikkia. Huomenna sitten pensselin kanssa sisälle. Viime kesänä maalasin ylä- alakerran katot ja seinät ekaan kertaan, nyt olisi luvassa toinen kerta. Ja katsotaan, jos tämä Kreetan tuliaisyskä antautuu yhtään, niin suuntaan ehkä salille huomenna tai torstaina.





Eikö ole kauniit kesäsääret? Oikein hymiö ja kaikkee - siispä saunaan tärpättipesulle. Nyt onneksi selviittiin tärpätillä. En muista mitä viime kesänä maalasin, mutta menin tyhmänä pesemään käsiäni vedellä urakan jälkeen ja ainehan vaan levisi. Silloin kädet pestiin puhtaaksi bensalla :)


Ja lopuksi lomapäivä kruunattiin tietysti mansikoilla! Makoisaa kesää :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti