sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikon pahin juoksu – vauhtikestävyys

Pahoittelut jo etukäteen, taas tulee dataa juoksulenkeistä. Eka viikko personal trainerin tekemällä ohjelmalla, niin pitää nyt postata jokaisesta lenkistä. Seuraava postaus käsittelee sitten jotain ihan muuta, nimittäin lauantain puukiipeilyä :D

Tänään oli siis vuorossa vauhtikestävyyslenkki, suoraan sanottuna koko viikon kettumaisin lenkki. Tää oli ehdottomasti paljon pahempi kuin alkuviikon intervallilenkki. Tavoitteena on juosta syyskuun Finlandialla puolimaraton aikaan 1:50, mikä tarkoittaa, että keskinopeus pitäisi olla noin 11,51 km/h. Tänään ideana oli alkulämmittelyn jälkeen juosta 9 km tuolla puolikkaan tavoitevauhdilla ja tästä lähdetään joka viikko lisäämään matkaa kilometrillä. Ja syyskuun puolikkaan jälkeen katse suunnataan Tukholman maratonille 2015.

Jo lenkille lähtiessä ahdisti. Huh huh, yhdeksän kilsaa pitäisi jaksaa vauhtia 11,5 km/h. Normaalisti tykkään juosta sellaisia hitaita, mutta pitkiä lenkkiä. Takana oli vielä melkoinen reissuviikko: ma+ti Kuopio, ke ainut normipäivä, to Joutsa, pe Kuopio, la+su Jämsä. Voi pojat.

Tässä vielä lainaus, tiivistää aika hyvin sen miten olen aiemmin treenannut juoksua ja miten olisi tarkoitus treenata jatkossa:

Vauhtikestävyydestä Juoksija-lehdessä:

"Hyvällä peruskunnolla tyylikkäästi maaliin, vauhtikestävyydellä tulokset paremmiksi. Näin voisi tiivistää kuntojuoksijan ohjeet maratonilla, puolikkaalla ja kympillä. Hyvä vauhtikestävyys auttaa saavuttamaan tavoitteet pitkillä juoksumatkoilla.

Peruskestävyyttä on helppo kehittää ahkeralla lenkkeilyllä ja muulla aerobisella liikunnalla. Tulosten parantaminen vaatii kuitenkin lajinomaista suorituskykyä eli hyvää vauhtikestävyyttä (VK). Kestävyysjuoksussa hyvä lopputulos syntyy kyvystä pitää yllä tavoitevauhtia tasaisesti koko matkan ajan. Kova aloitusvauhti tai hyvä loppukiri eivät siis vielä tarkoita parasta mahdollista lopputulosta pitkässä suorituksessa.


Vauhtikestävyydessä yhdistyvät lajinomaisella tavalla hyvä peruskunto, hapenottokyky, nopean juoksun taito, taloudellisuus sekä henkinen sitkeys. Lopputuloksena on hyvä suorituskyky pitkillä kilpailumatkoilla."

Lähde ja lue koko juttu:
http://www.juoksija-lehti.fi/Harjoittelu/Juoksu/tabid/3014/ArticleID/20/Default.aspx


Avopuolisoni lähti lenkille mukaan rullaluistimilla, vähän tsemppaamaan hikistä urakkaa. Tällä lenkillä kyllä huomasi musiikin voiman, ei kauhean paljon loppusuoralla motivoinut, kun sekoita-toiminto päätti soittaa jotain Tähtipölyä-biisiä. Lääh. Paljon enemmän tuli energiaa Nightwishista.

Tässä tietoja Polarin palvelusta:
Perusjuok 08.06.2014 18:13
Taas oli vähän liian pitkä matka. Kaloreita hujahti kerralla reippaasti 755 kcal.
Damn. Tavoite oli juosta varsinainen treenivaihe eli kakkosvaihe nopeudella 11,51 km/h, mutta toteuma oli 11,4 km/h. Noh, ei se kovin kauaksi jäänyt, laitetaan viimeisten ylämäkien piikkiin :)



Ja tässä vielä koko viikon treenit ns. "ekalta" viikolta.

Torstain multisport on spinning + kahvakuula.

Ekan viikon treenit hieman vajaa 7 h. Jos tämä olisi ollut normiviikko, niin perjantaina olisi ollut vielä omat jumpat, mitä nyt ei ollut Kuopion Media Tekojorma -seminaarin vuoksi. Toisaalta kyllä maanantain jumppa oli ekstra, koska halusin käydä Kuopiossa Fressissä testaamassa vatsa&pakarat-tuntia. Että loppujen lopuksi ajallisesti aikalailla perusviikko. Ja tulihan tuonne onneksi pari päivää palautumistakin väliin, pysyy kroppa kunnossa.

Seuraavalla kerralla tulossa kuvia puukiipeilystä ja jousiammunnasta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti