tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kuvin ja biisein

Pakko tehdä tää perinteinen bloggaus kuluneeseen vuoteen. Vuotta 2013 katsoessa isoja muutoksia on vähän, pieniä paljon. Hyvä niin. Vieläkin muistissa ovat vuodet 2010–2011, jolloin äitini sai lukinkalvonalaisen verenvuodon, ensimmäinen oma kotimme oli vesivahingon kourissa, työpaikalla myllersi ja taisipa siinä parisuhteessakin olla melkoista kriisinpoikasta. Onneksi ne vuodet ovat takana :)

Vuosi 2013 voidaan tiivistää: sama mies, sama koti ja "sama" työpaikka. Läheiset ovat kutakuinkin terveitä ja kaikki elävien kirjoissa, siitä iso kiitos! Tänä vuonna suurimmat muutokset ovat kohdistuneet työelämään. Työpaikka on pysynyt samana, mutta yrityskauppojen myötä olen siirtynyt Tavukatista Mediaseppiin töihin eli Keskisuomalaisen konserniin. Ja musta on tullut jumppa-Päivi! Ekan oman spinningtuntini sainkin vuoden 2013 alussa :)

Vuoden 2013 kuvia




Kuten kuvista näkyy alkuvuonna kävimme avopuolisoni kanssa Abu Dhabissa ja Dubaissa. Avopuolisoni pääsi viheltämään jääkiekkoa pariksi viikoksi, joista toisen olin minäkin mukana. Toisen rivin kuvat kertovat työelämästä: kuvan huoneessa on vietetty paljon tunteja. Viimeisessä kuvassa Mediaseppien videotiimi haastattelee Tavukattin Karia, tuota ihanaa (ex-)yrittäjää, jonka opeista olen ikuisesti kiitollinen. Harvan pomon kotona käydään suihkussa, kun oma kylppäri on remontissa. Olenkin nimittänyt Karia varaisäksi, sen verran sieltä on aina tullut neuvoja ja tukea.



Ekassa kuvassa spinning-Päivi on vauhdissa. Vuoden alussa sain ryhmälukkariin oman spinningin ja coren, kesällä myös kahvakuulan. Ja pikkuhiljaa lajivalikoimaa laajennetaan :)

Muut kuvat tiivistävät hyvin muun vapaa-ajan touhun: vaeltamista, pyöräilyä, lisää kahvakuulaa ja juoksua. Kesällä 2013 tehtiin tähän mennessä paras vaellus: kävimme tyttöporukalla Utsjoella Kevolla. Aivan mielettömät maisemat! Suosittelen! Loppukesästä tein myös perinteisen pyörälenkkini Jyväskylä – Kannonkoski, vähän reipas 90 kilsaa. Alarivillä MLL:n ulkotapahtuma Kyyjärveltä, jossa kahvakuulan kanssa tehtiin vähän erilaisia treenejä raikkaassa ulkoilmassa. Ja viimeisenä Pekan Pyrähdys Kannonkoskelta, jossa juoksin tämän vuoden ainoan puolimaratonin. Syyskuun Finlandia Marathon jäi väliin, koska olin kipeänä. Ensi vuonna sitten.



Vikat kuvat kuvastavat touhutoopea: mökkiraksa, kesämökki, lisää maalaamista, lisää mettäilyä ja avopuolison vene. Voi sanoa, että vuonna 2013 on maalattu: mökki ulkoa ja sisältä, vanhemmilla kotona ja ties mitä muuta. Kesäloma kului pitkälti Kannonkoskella mökillä, mistä kertoo toka kuva meidän aitasta. Alarivin ekassa kuvassa olemme syysvaelluksella Repovedellä ja tokassa kuvassa vene on laitettu talviteloille.

Vuoden 2013 biisejä

Biisit jäävät mieleen, tässä muutama nosto tältä vuodelta omilta jumppatunneilta.

30 Seconds to Mars - Hurricane: vatsabiisi coresta, kyllä tuntuu!
https://www.youtube.com/watch?v=BQJpSUEpuRg

Korn & Skrillex - Narcissistic Cannibal: spinningistä, tää on mun lemppari!
https://www.youtube.com/watch?v=CUOlc_j4rMA

Sini Sabotage - Levikset repee: spinningiä jälleen, kesäbiisi easy-tunnilla
https://www.youtube.com/watch?v=ntSmJxtAeZw

Studio Killers - Jenny: spinningiä, tahditti myös pyöräilyä Kannonkoskelle, letkeää kesämusaa
https://www.youtube.com/watch?v=egUQju95vT8

SASH! Feat. Stunt - Raindrops: vähän vanhempaa musaa raskaalla spinningtunilla
https://www.youtube.com/watch?v=nhs2dxZorfw

Sander van Doorn feat. Frederick - Timezone: ihana fiilisbiisi keskiraskaalta spinningtunnilta
https://www.youtube.com/watch?v=nezHUx59WOc

Pharrel Williams - Happy: lämmittely keskiraskaalta spinningtunnilta, ei voi enää paremmalle mielelle tulla :)
https://www.youtube.com/watch?v=Q-GLuydiMe4

Timi Lexicon - Perhosefekti: hyvän mielen biisi spinningistä, haastattelin Timiä, ihanan positiivinen mies
https://www.youtube.com/watch?v=kGYKPKev7d0

Yön polte - Tyttö sinä olet meritähti: selkäbiisi coresta, letkeää menoa Vaasasta
https://www.youtube.com/watch?v=mAwSQi2oyjE

Scissor Sisters - Somewhere: hyvää huomenta coresta!
https://www.youtube.com/watch?v=zkuSV92t0iw

Beats and Styles - Renegade: vähän vanhempaa biisiä coresta
https://www.youtube.com/watch?v=d2KWZ44zA0s

Metallica - It's Electric: loppurutistus kahvakuulatunnilta
https://www.youtube.com/watch?v=KlSbtV7bNGg

David Guetta - Play Hard: kahvakuula!
https://www.youtube.com/watch?v=5dbEhBKGOtY

Klamydia - Pohjanmaalla: mahotonta menoa Pohjanmaalta ja Suomi-spinningistä
https://www.youtube.com/watch?v=1pbsz_mf9dE

Petteri S. & Volvecto - Moottoritie on kuuma: Suomi-spinningistä vika työbiisi
https://www.youtube.com/watch?v=PsEvTg-B-bM

X3M feat. Pandora - Drottningen av Åland: spinning på svenska
https://www.youtube.com/watch?v=4XlKJ8DCH6U

Brazt Theme Song: tv-tunnarit spinningin vaikein biisi tunnistaa
https://www.youtube.com/watch?v=4LtT1XfQtLM

Aku Hirviniemi feat. Samppa Linna - Samppa Linna Shake: vappuspinningin loppusilaus, huh huh!
https://www.youtube.com/watch?v=P82u4e0G3S4

In Flames - My Sweet Shadow (remix): hard rock -tunnin vikan työosuuden biisi rankimmasta päästä, tän tahtiin juostiin myös Pekan Pyrähdyksen vikat kilsat, jolloin paikat kramppas vuoronperään
https://www.youtube.com/watch?v=PNPWpyDsTGU

Amaranthe - Stardust: hard rock -tunnilta ja keskiraskaalta spinningtunnilta, ihana biisi, vähän kevyempää menoa kuin In Flamesilla
https://www.youtube.com/watch?v=SZIitGVsFUQ

Aamupojat feat. Elastinen - Heiluta sun joulukinkkua: niin... tästä ei varmaan tarvitse sanoa mitään, kinkut heilui jouluspinningissä ;)
https://www.youtube.com/watch?v=GsiBiCY3hYc

Antti Railio - Enkelikello: tunnelmia jouluspinningin loppusuoralta
https://www.youtube.com/watch?v=7NyOWx9Kpx8

Margaret Berger - I Feed My Love: venyttelybiisi kahvakuulatunnilta, ihana!
https://www.youtube.com/watch?v=bn_hZBIk3Ik

Emeli Sande - Daddy: venyttely keskiraskaalta spinningtunnilta, tääkin on ihana *sydän*
https://www.youtube.com/watch?v=pN2Up7FN1L8

Vuosi 2014?

Ensi vuonna lupaan montakin asiaa. Annan enemmän aikaa läheisille, annan enemmän aikaa juoksu- ja saliharrastukselle, kehityn töissä ja jumppaohjaajana ja ja ja... Onhan näitä. Rosan sanoin haluan kauniit käsivarret:
http://www.ksml.fi/yritykset/yritysvideot/kuntoportti/kuntoportti-tapaaminen-personal-trainerin-kanssa-osa-2/1739205

Edellä linkitetty video on siis tehty Mediasepillä. Videoita tulee monta lisää, muistaakseni noin kymmenisen tammikuun 2014 aikana. Kannattaa katsoa, aivan mahtavia tarinoita!

Ihanaa Uutta Vuotta! Ampukaahan raketteja varoen! Ja jos joulusta on vieläkin ähky, niin muista, että se on tärkeämpää, mitä teet uudenvuoden ja joulun välillä kuin se, mitä teet joulun ja uudenvuoden. Ensi vuonna nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti