sunnuntai 25. elokuuta 2013

Suorittamista ja kohtaamisia

Tänään mulla oli poikkeuksellinen päivä - en oo tehnyt oikeastaan mitään. Se on tosi harvinaista, jos on tällainen suorittaja-tyyppi niin kuin minä. En oikeasti muista milloin viimeksi olisi ollut sellainen päivä, että ei olisi mitään töitä, mitään projektia, kissanristiäisiä tai vastaavaa. Mulla on aina jotain meneillään, yleensä vielä enemmän kuin yksi projekti samaan aikaan. Ei sen puoleen, etteikö tänäänkin olisi ollut vaikka mitä tekemistä, ainahan sitä on, mutta ne projektit jäivät nyt odottamaan parempia aikoja. Tänään otin jopa päiväunet, voitteko kuvitella?


Iltapäivällä lähdin läheiselle uimarannalle nauttimaan auringosta, kun poikakaverini lähti tuomaroimaan lätkäpelejä. Satuin törmäämään erääseen asiakkaaseen, joka käy jumpilla ja aina vaihdetaan kuulumisia. Voi kun oli kivaa! Olin harmitellut yksinäistä iltaa, kun niitä lätkäpelejä tuntuu riittävän aina (ja kausi vasta alussa). Joo joo, on kivaa, että on välillä sitä ns. omaa aikaa, mutta sitä oli ihan riittävästi jo eilen. Tuttuni oli myös yksin liikkeellä ja hänellä oli tänään synttäritkin. Ihana sattuma! Vaihdoimme kuulumisia ja lupasin lähteä hänen kanssaan kokeilemaan alkutalvesta jotain, mitä en ole ikinä ennen kokeillut - avantouintia. Saas nähdä miten käy :)

Ei mikään turhan säikky sorsa.

Yksi mieleenjäänyt kohtaaminen on parin vuoden takaa lentokentältä. Olin väsynyt, poikakaveri nukkui vieressä. Olimme lähteneet ekalle lennolle viikon loman jälkeen joskus iltakuudelta. Hotellihuone oli pitänyt luovuttaa aamulla ja päivän vietimme rannalla. Emme päässeet suihkuun ja olo ei ollut kovin freesi. Yön olimme viettäneet lentokentällä hyvin vähäisillä unilla ja odotimme jatkolentoa. Vieressäni olevani nuori mies alkoi puhua, ulkomaanreissuillahan aina vaihdetaan kuulumisia muiden suomalaisten kanssa. Hän kertoi opiskeluistaan ja minä omia juttujani. Päällimmäisenä tästä kohtaamisesta jäi kuitenkin mieleen se asenne. Valitin väsynyttä ja reissussa rähjääntynyttä oloani. Hiekkaa oli joka paikassa, kun suihkuun ei ollut päässyt. Tämä nuori mies kuitenkin totesi: mieti miten romanttista/mieleenpainuvaa/ainutlaatuista (en muista tarkkaan, mitä sanaa hän käytti), sä oot lentokentällä, ulkona on pakkasta ja sulla on hiekkaa sukissa. Siis hiekkaa sukissa, ihanaa!


Jep, elämänsä voi elää kahdella tavalla: "Joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä tai niin, että kaikki on yhtä ihmettä" (lainaus eräästä postikortista).

Tämä ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta pakko esitellä eilen ostamiani harmaita camo-housuja (Vero Modalta kolmellakympillä) :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti