torstai 22. helmikuuta 2018

Otso 8 kuukautta (ja äiti 34 v)

Otso täytti tiistaina 8 kuukautta ja minä eilen 34 vuotta, melkoinen synttäriviikko. Kuluneen kuukauden voi tiivistää lyhyeen: olemme olleet sairaana.

Minä ja Otso lähdössä Kuokkalaan vauvakerhoon.

Ensin olin itse räkätaudissa pari viikkoa. Sitten Otso sai jonkun kuumetaudin, kuumetta kesti viisi päivää. Silloin yöt olivat tuskaisia: nukuin keskimäärin 2,5 tuntia yössä ja sekin 2-3 eri pätkässä. Olin aivan zombi, kun viikonloppu koetti. Ehdin käydä tuulettamassa päätänä eräs lauantai ostoksilla ja syömässä sisarusteni kanssa Sepässä, kun Otso jäi isin kanssa kotiin. Siihen se sitten jäikin, itselläni nousi illalla kuume, jota jatkui viisi päivää. Voin kertoa, että yleiskunto oli melko huono tuon taudin jälkeen. Myös Niko sai flunssan, mutta välttyi onneksi kuumeelta. Ehdimme olla kaikki terveinä viikon, kunnes Otson nenä alkoi jälleen vuotaa...


Mitkä silmäpussit?!?


Pieni potilas näyttää tässä jo varsin terveeltä. Hiuksiakin on tullut jo muutama.

Niin. Mitään ihmeellistä ei ollakaan sitten puuhattu, kun vietimme kuukauden enemmän ja vähemmän kotiin linnoittautuneena. Nyt tiedän, että neljän seinän höperyys voi iskeä. Eräs päivä Otsoa ulos nukuttaessa toivoin, että naapuritalon rouva sattuisi ulos samaan aikaan, meinasi tylsyys iskeä. Onneksi olen kuitenkin päässyt käymään kampaajalla ja pari kertaa sisäpyöräilemässä tai ihan vaan lähikaupassa. Jälleen kerran osaan arvostaa sitä perusarkea, kun kaikki ovat terveitä.

Muutoin Otso on oppinut nukkumaan päikkärit sisällä. Yleensä ne tosin ovat lyhyet, nykyisin ehkä puoli tuntia. Mutta vedettiinpä yhtenä päivänä unta jopa kolme tuntia putkeen. Myös syöttötuoli on käytössä, siinä syödään tuettuna kaikki päivän ruokailut. Niin ja meillä liikutaan kierimällä! Kierimällä päästään liikkeelle sivusuunnassa, mutta myös eteenpäin. Eteenpäin mentäessä vauhtia haetaan kierimällä sivulta, sitten ähinän kera käsi/uintiliike eteen ja kyllä mennään. Aiemmin poitsu seikkaili vain olohuoneessa, nyt tutkimusretkiä on tehty eteiseen ja keittiöönkin.


Ennen Otson kuumetautia testattiin pulkkaa mummolassa.

Ruokia maistellaan edelleen kaikkea uutta, viimeisimmät uudet maut ovat nauta ja sipuli. Soseissa menemme kultaisella keskitiellä: itse tehtyä ja kaupan. Kaupan lihasoseet eivät poitsulle oikein uppoa (omasta mielestänikin ne haisevat ja maistuvat melko kauhealta), niinpä liha on usein omasta pakastimesta. Sinne on keitetty tai höyrytetty ja soseutettu hirveä, lohta, possua, kanaa ja nautaa jääpalarasioihin, joista niitä lisätään joko itse tehtyyn tai kaupan kasvissoseeseen. Viimeisimpänä suurta herkkua oli itse tehty kukkakaali-porkkanasose. Muutoinkin porkkana on aika kova juttu, meillä ei kilon pussi kauaa vanhene, kun niitä syödään kaikki. Otson myötä myös omaan ruokavalioon on lisätty kasviksia.


Välillä erilaisia esineitä tarkastellaan todella vakavissaan ja tarkasti.


Muoti-ilmiö sormiruokailuakin on kokeiltu, mutta meillä se taitaa jäädä vielä tauolle, eikä niitä hampaitakaan ole vielä ainuttakaan. Otso on oksentanut pari kertaa ihan kunnolla ja useasti, yleensä mangososeen jälkeen. Ekalla kerralla tosin syötiin jauhelihapötköjäkin sormiruokaillen ja oksu tuli muutaman tunnin päästä. Toki syynä voi olla mango, mutta silti oksentelu loppui samaan aikaan, kun suusta tuli ulos melko kookas jauhelihapala. Lisäksi itseäni hirvittää se kakominen ja sotku.


Lähinnä erilaisia uusia makuja on maisteltu turvallisesti tästä tutin kaltaisesta feederistä. Tässä maistelussa on kiivi.

Itselläni ei ole ollut oikein mihinkään vauvan kasvatusasiaan mitään jyrkkiä mielipideitä, vaan kaikkea on katsottu avoimin mielin ja koetettu löytää itselle sopiva tapa toimia vähättelemättä muiden valintoja. Ja lisättäköön, että minun puolestani jokainen saa kasvattaa ja syöttää lapsensa miten haluaa ja parhaimmaksi näkee.

Suurimmat vastakkain asettelut kun tuntuvat olevan tissi vs. tutteli ja sormiruokailu vs. soseet, puhumattakaan kaikenmaailman muista mielipiteistä: Siitä miten kauan minkäkin ikäinen lapsi voi olla hoidossa, missä ja kuka hoitaa tai kauanko voi istua syöttiksessä tai sitterissä tai kaukalossa tai mikä on pakkasraja ulkopäikkäreille, milloin vaunut kannattaa ottaa käyttöön, imetetäänkö tämän ikäistä yöllä vai ei, annetaanko tissi ennen vai jälkeen soseita ym. On ihanaa, että asioista on erilaisia mielipiteitä ja neuvoja voi aina antaa, mutta ehdottomasta asenteesta en pidä. Joku asia mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi muilla ja toisinpäin.

Älkää siis ottako pahalla, mutta en ole ehkä aiemmin tajunnut miten ihmisillä onkaan mielipiteitä ja (muka) oikeus laukoa niitä välillä päin naamaa. Kesällä kävin 45 minuutin jumpalla (olin kotoa poissa yhteensä tunnin), jossa minulta tultiin kysymään imetänkö, koska äidinmaitohan kuulemma oli se ainoa ja oikea. Samaan syssyyn kerrottiin, että 7 kk vauvan äiti ei ole käynyt missään, koska imetys. No sehän kiva, kiitos, kun kerroit. Ja kyllä, imetän yhä, mutta toistaiseksi poitsu ei ole mennyt rikki satunnaisista tutteliannoksistakaan (en heru pumpulle).


Viikko sitten olimme surullisissa juhlissa, kun Otson isopappa saatettiin viimeiselle matkalle. Onneksi komea pikkumies ei vielä ymmärrä kaikkia elämän suruhetkiä.

Maanantaina kävimme lenkillä, posket punoittavat.

Ja sitten se pelotteluasenne, joka alkaa synnytyskertomuksista. Kun siitä päästään, niin pelotellaan vauvavuoden väsymyksellä. Seuraavana taaperoajalla, jolloin saa juosta lapsen perässä ja sitten varmaan teiniajalla. Niin ja juu, odotahan, kun toinen lapsi syntyy, sitten se vasta rankkaa on (ja ei, en ole raskaana).

Voi huoh. Kyllä varmaan tiedän miltä tuntuu, kun väsyttää. Meilläkin oli ajanjakso, kun Otso nukkui huonosti yöt ja päivälläkin vain vartin päikkäreitä. Onneksi se oli kuuluisa "vaihe", vaikka toki vauvojen temperamenteissä on eroja, toiset nukkuvat paremmin, toiset huonommin. Mutta ketä tuoretta äitiä tai isää auttaa tuo pelottelupuhe (oli sitten totuutta tai ei)? En ymmärrä.


Voiko enää veikeämpi ilme olla?

Otso muutti nukkumaan omaan huoneeseen. Tosin ei ehtinyt mennä kuin viikko vai kaksi, kun poitsulle tuli pieni nuha tai hampaat ja pinnis siirtyi takaisin meidän makkariin.

Mutta niin, meille kuuluu hyvää. Otso on nyt (kirjoitettu iltapäivällä) nukkunut päikkäreillä tunnin, pisimmät päikkärit varmaan viikkoon. Ajattelin imuroida ja tehdä ruokaa, mutta otinkin omaa aikaa ja istahdin sohvalle eilisten synttärisuklaiden kanssa bloggaamaan. Elämä on paljon helpompaa, kun hieman laskee omaa rimaansa, eikä ota asioita turhan vakavasti.

Ja parasta on, kun Otso innostuu jostain. Viimeksi kerhossa innostus oli hurjaa. Lopussa oli sellainen huivijuttu, joka sai Otson aivan liekkeihin. Jalat potkivat, kieli oli pihalla suusta ja riemunkiljahdukset raikuivat - se oli liikuttavaa. Ja välillä on kivaa jättää poitsu vaikka mummolaan hetkeksi ja käydä lähimetsässä lumikenkäilemässä ihan kahdestaan puolison kanssa tai sitten jättää poitsu isille ja mennä yksin kampaajalla. Ja tämä kaikki täydellä rakkaudella. 


Kävimme viime sunnuntaina raksun kanssa kahdestaan lumikenkäilemässä Etelä-Pohjanmaalla.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Äitiys, univelka, liikunta ja palautuminen

Olo alkaa olla jo melko tööt, kun poitsu on sairastanut nyt viisi päivää. Yöunia noihin öihin mahtuu yhteensä 12,5 tuntia eli keskimäärin 2,5 per yö. Ennen poitsun kuumeflunssaa olin itse parisen viikkoa flunssassa. Niinpä voi sanoa, että jonkinlaista neljän seinän sisällä -elämää on eletty jo kolmisen viikkoa, vaikka välillä jossain onkin käyty.

Meidän pieni flunssapotilas.

Starttasin tammikuussa liikunnan intoa puhkuen. Kolme viikkoa ehdin treenata mukavasti, sitten iski flunssapöpö. Sama juttu oli marraskuussa, kun otin liikuntakeskus Buugille vuoden jäsenyyden, ihan vain sen lapsiparkin vuoksi (ei ikärajaa). Niinpä olen tässä flunssa-aivoissani pohtien viisastunut, että kroppani ei yksinkertaisesti jaksa määräänsä enempää kovatehoista liikuntaa tällä reilun 7 kuukauden univajeella. Vastustuskykyni pöpöjä vastaan on laskenut, kun yöunta ja lepoa ei tule riittävästi. Liikuntahan on kropalle tietynlainen stressireaktio, vaikka sopivina annoksina liikunta tekeekin hyvää, parantaa yöunia, vähentää masennusta, antaa energiaa jne. 

Niinpä sitten kun koko perhe selvitään tästä taudista, starttaillaan liikuntaa pieninä annoksina vähitellen. Eikös se kolmas kerta toden sano? 

Liikuntainnostus iski jo vuodenvaihteessa, jolloin uuden vuoden aattona juostiin Paviljongissa.

Ainakaan motivaatiosta ei ole puutetta. Mietin tässä, että on oikeastaan melkoinen urakka lähteä jumppaan Buugille. Jos jumppa on esimerkiksi iltapäiväviideltä, täytyy koko päivä ajoittaa sen mukaan. Poitsun täytyy ehtiä nukkua päivän toiset päikkärit, jotta lapsiparkissa ei iske väsykiukku. Ja se vaatii hyvää ajoittamista, sillä pirteänä jaksetaan useimmiten olla 2-3 tuntia. Toisaalta ei saa nukkua liian myöhään, jotta ennen lähtöä ehditään vaihtaa vaippa sekä syödä tissi ja soseet. Sitten ne ulkovaatteet päälle (kummallekin) ja autoon rattaiden, kaukalon, treenikassin ja hoitolaukun kanssa. Puh. Sitten ajellaan jumpalle 20 minsaa ja yleensä kiireellä Otso lapsiparkkiin. Ja rattaat tosiaan ovat mukana, kun en jaksa kantaa poitsua kaukalossa parkkipaikalta sisälle kaikkien muiden kamppeiden kanssa. Ja toisaalta en voi kantaa poitsua sylissäkään, koska hän ei osaa vielä istua, niin minnekäs lattialle hänet lasken ulkokenkien sekaan siksi aikaa, kun riisun omat kamppeeni lokeroon. 

Sitten kiireellä jumppaan ja kiireellä takaisin lapsiparkkiin. Ja yleensä ulkovaatteet kitinän kera päälle. Ja taas ajellaan kotiin 20 minsaa. Kokonaisuutena urakkaan hurahtaa helposti reilu parisen tuntia matkoineen kaikkineen. Huh, varsin rentouttavaa. 

Meidän pieni mies on nukkunut flunssassa melkoisen lyhyitä päikkäreitä.

Noh, ehkä tämä oli hieman liioiteltu esimerkki. Joka tapauksessa jatkossa kerran tai kaksi viikossa Buugilla Otson kanssa taitaa olla varsin hyvä suoritus. Olemme tosiaan koettaneet tehdä niin, että niinä iltoina, kun jumppaan Buugilla, Niko on myös harrastamassa. Tällöin yhteistä aikaa jää enenmän, kun ei olla vuorotellen menossa joka toinen ilta. Ja kyllähän se tekee omalle päälle hyvää, kun saa sen tunninkin jumpan olla ihan ”itsekseen”. Sen jälkeen arki on taas paljon ihanampaa ja pikkuprinssiä on suunnaton ikävä. Ja tähän saakka Buugin lapsiparkista ei ole kuin hyvää sanottavaa.

Otson kanssa käytiin alkuvuodesta myös vaunulenkeillä.

Pää tuulettuu ulkona raittiissa ilmassa. Kuva siis alkuvuodelta.

Punaposkinen lenkkikaveri.

Liikunta piristää mieltä. Senkin olen nyt huomannut ihan konkreettisesti. En yhtään ihmettele, että liikuntaa suositellaan masennukseen. Kyllähän sitä alkavat kotona seinät kaatua päälle ja piirit pienetä, vaikka olisi maailman positiivisin ihminen. Onneksi tämä flunssa on kohta selätetty.

Keskiviikkona puolisoni hääti minut kotoa käymään oikein Halpa-Hallissa, kunhan nyt vain jonnekin poistun. Jyväskylän Seppää harkittiin myös, mutta se oli jo liian kaukana. Olin niin väsynyt, etten jaksanut vaihtaa edes vaatteita, niinpä Halppiksessa vaaterekkejä kierteli varsin seinästä repäisty tapaus (taas). Muistutin kotona jo itkevää zombieta, joka oli kaikkensa antanut, että pienellä potilaalla olisi parempi olo. Halppiksesta katselin itselleni uutta paitaa, mutta tietenkin lopputuloksena ostin Otsolle potkupuvun, uuden lelun ja vaippoja. Onneksi itselläni on parin viikon päästä kampaaja ja aion kyllä sen uuden paidankin vielä ostaa.

Kipeä pikkuprinssi.

Tällaista mamma-arkea tällä kertaa. Oikeastihan poitsu on maailman ihanin ja tekee pahaa katsoa, kun pieni mies on niin kipeä. Ihan samantekevää siinä ovat liikuntamäärät ja omat pieruverkkarit, kunhan vaan toinen olisi terve. Mutta ettei elämä näyttäisi aina liian ihanalta, niin välillä tällainen arkirealismipostaus. Ensi yönä aion nukkua, ainakin vähän enemmän. Ihan vain siksi, koska on viikonloppu ja mies kotona ”iltavuorossa”. Kiitos. Ensi kerralla sitten niitä ihania juttuja.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Otso 7 kuukautta

Meidän pieni mies täytti jo viime viikolla seitsemän kuukautta. Aika menee hurjan nopeasti. Tässä kuulumisia lyhyesti, itseäni on vaivannut flunssa jo vajaa pari viikkoa, joten luvassa lyhyt raportti.

Otso ja äiskä samiksina viininpunaisissa paidoissa ja sinisissä farkuissa.

Otso kävi Muuramessa myös vauvakirkossa.

Yöunet parantuneet

Viimeinen kuukausi on ollut melko seesteinen ja yöunet ovat parantuneet koko ajan. Tammikuun alussa poitsu yllätti ja nukkui yhteen putkeen kuusi tuntia!!! Muistelisin, että viimeisen kuukauden aikana oli toinenkin kerta, jolloin Otso nukkui 7,5 tuntia yhteen putkeen. Huikeeta.

Unipupu on ihan paras kaveri nukkumaan mennessä.


Väliin tosin mahtuu niitä huonompiakin öitä sekä öitä, jolloin poitsu on päättänyt valvoa virkeänä yökahdesta neljään. Mutta kokonaisuutena jo huikea parannus niihin 1-2 tunnin välein tapahtuviin herätyksiin. Ja poitsu tosiaan nukkuu omassa sängyssään ja nukahtaakin sinne itse melko hyvin.

Istuminen tuettuna

Myös syöttötuoliin olemme päässeet istumaan tuettuina aivan hiljattain. Meillä on Stokken Steps ja siinä vauvaosa, jossa ruokailut on hoidettu aiemmin. Nyt kuitenkin päivän 4-5 ruokailusta 1-2 syödään syöttötuolissa pyyhkeellä tuettuna. Lisäksi istumista on harjoiteltu potalla, sekin sujuu jo mallikkaasti.

Syöttiksessä on jännää.

Osa ruokailusta syödään edelleen Stokken Stepsin vauvaosassa.

Kieli on yhä kova juttu.


Muutoin ryömintä antaa vielä odottaa itseään. Otso kyllä tosin saa kaiken haluamansa melko hyvin kierimälläkin. Sillä tyylillä seikkaillaan ympäri olohuonetta. Käsien työskentelyä on myös hauskaa seurata, lelut napataan nopeasti, vaihdetaan kädestä toiseen ja ilmaistaan kyllä kädet suorana, kun edessä on jotain mielenkiintoista.

Välillä meno on kovaa. Tässä joulupukilta (kummitädiltä) saatu superihana villapaita.

Vaunukopasta rattaisiin

Ehkä suurin omaa arkea helpottava muutos on vaunukopasta rattaisiin siirtyminen. Aiemmin kaupassa käynti saattoi olla yhtä tuskaa. Otso nukahti vaunukoppaan vain ja ainoastaan pihalla ja sisällä siinä ei viihdytty yhtään. Myös vaunulenkit olivat suorastaan ärsyttäviä, kun kotiin palattiin lähes aina kitinän kera tai pahimmillaan poitsua kantaen.

Lämpöpussin ostaminen meinasi olla haastavaa, kun juoksurattaidemme yläosa on hieman ahdas. Jos lämpöpussissa on liian iso ja paksu huppuosa, ei se mahtanut järkevästi rattaisiimme. Onneksi tämä Petite Cherie meni hienosti ja pienellä kikkailulla sen sai solmittua hyvin kiinnikin.


Nyt rattaiden myötä homma on helpottanut suuresti. Poitsu viihtyy rattaissa kaupassa ja osaa nukahtaakin rattaisiin sisällä jopa ostoskeskuksen hälinässä. Myös lenkkeily on paljon helpompaa. Yleensä poitsu ihmettelee maisemia 20-30 minuuttia, jonka jälkeen uni vie voiton. Heräämisenkin jälkeen rattaissa viihdytään vielä tovi.

Otso on ulkoillut myös suksien päällä, kun Thulen Cheetah Chariot -pyöräkärryyn hankittiin sukset ja vetoaisat. Koska Otso ei osaa vielä istua kunnolla, on poitsu kyydissä kaukalossa, eli kaukalo on köytettynä Thulen vaunuihin. Sielläkin menoa ihmetellään ennen nukahtamista.

Otso on kova myös hiihtämään. Sitten kun poitsu oppii istumaan, ei hiihtokärryihin tarvitse köyttää enää turvakaukaloa.

Uusia ruokia ja leluja

Vauvauinnissa Otso osaa myös vaikka mitä. Hienointa on ollut nähdä vapaasukelluksessa, kun poitsu itse sukeltaa pienen pätkän ja jopa potkii jaloillaan! Ruuan suhteen taas on jatkettu uusien makujen maistamista. Nyt on testattu jo mansikat, tomaatit, lohi, paprika ym. Puuroista mannapuuro on ehdoton suosikki, lihoista hirvi.

Kaupan omenaporkkana oli melkoista herkkua.

Joulupukin tuomista leluista tykätään myös, uusin juttu on etenkin ollut kävelytuoli, missä jaksetaan istua jo huomattavasti pidempiä aikoja kuin jouluna. Myös Herra Hauki on suosikki.

Shoppailu on rankkaa. Tässä torkuilla ollaan Herra Hauen kanssa XXL:ssä.
Kävelytuolissa on hauskaa leikkiä leluilla. Tai vaan tuijotella äiskää ja isiä.
Otsolta terkkuja! 

torstai 11. tammikuuta 2018

Vauvahorroksesta herääminen

Katselen peilikuvaani kauppakeskus Sepän vessassa. Voi kamala! Ei meikkiä, hiuksissa juurikasvua, jalassa verkkarit ja päällä parhaat päivänsä nähnyt Halppiksen kollegepaita. Meikittömät kasvot yhdistettynä pipon alla painautuneisiin hiuksiin sekä silmäpusseihin saa mut näyttämään ihan keski-ikäiseltä. Ei sen puoleen, onhan tuota ikää jo päälle 30 vuotta, mutta silti peilikuva on vanhentunut viimeisen puolen vuoden aikana.

Kaiken viimeistelee urheiluliike XXL, jossa kokeilen aletakkia. M-koon takki puristaa vatsasta, L-koko taas roikkuu hartioista. Ja ylipäätään L-koko, kun vuosi sitten käytin yleensä kokoa S. Puolustuksena tosin sanottakoon, että takki oli jotain slim fit sporty -mallia, mutta silti. Äh, pakko tehdä jotain.

Nykyisin meikkaan harvoin ja tummat silmänaluset ovat vakiovaruste. Tässä tosin sekä äiti että poika näyttävät kummatkin hieman väsähtäneiltä. Taisi kyllä Otsolla ollakin päikkäriaika tämän jälkeen.

Olo on kuin heräisi horroksesta. Viimeinen vauvantuoksuinen puoli vuotta on ollut elämäni antoisinta aikaa, mutta samalla myös uuvuttavaa. Univelkaa on, se on alkanut purkautua vasta pikkuhiljaa viime aikoina, kun poitsun yöt alkavat vähitellen ja satunnaisesti parantua. Yksi ilta mietin tosissani sohvalla, että mikä pomomme nimi on töissä.

Jatkon arvaattekin: Uusi vuosi ja terveellisemmät elämäntavat. Nyt kun unta alkaa tulla hieman enemmän, on jälleen energiaa miettiä mitä suuhunsa laittaa sekä liikkua enemmän. Sillä kyllähän väsyneenä ja poitsun itkukohtauksen jälkeen ihan parasta on suklaa! Etenkin joulun alla. Painoni oli jo joulukuun alussa sama kuin ennen raskautta, mutta hups joulukuu ja puntari näytti +2,5 kiloa. Asiaa ei auttanut sekään, että poitsu on alkanut syödä kiinteitä 4-5 kertaa päivässä, mikä on vähentänyt hieman imetystä ja sitä kautta kuluttamiani kaloreita. Täydellinen hetki siis herätä ennen kuin vaa’an lukemat pomppaavat entisestään.

Väsähtänyt mamma.

Tavoitteenani on siis pudottaa painoa kesäkuuhun poitsun 1-vuotissynttäreiksi noin 6 kiloa, mikä tarkoittaa kiloa per kuukausi. Liian tarkasti puntaria ei kuitenkaan tuijoteta, oma olo ja peilikuva kertovat enemmän. 

Tammikuun lupaukset ovat herkkujen vähentäminen ja liikunnan lisääminen vähintään 3 kertaa viikossa. Toki olen liikkunutkin, mutta tähän saakka miten sattuu. Onneksi pohjaa kuitenkin on. Ollessani raskaana kävin vikan kerran spinningissä vain pari viikkoa ennen synnytystä. Mökkiraksalla taas maalasin pari päivää ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeenkin ekat lyhyet vaunulenkit tehtiin vain muutaman päivän päästä. Ja useinhan painonpudotus tapahtuu keittiössä. Kun univelkaa on, sitä tuppaa syömään miten sattuu ja mitä sattuu - tai liian vähän. Sitten kun nälkä kasvaa, maistuvat kaikki ei niin terveelliset pikahiilarit, kuten suklaa tai muu vastaava. Niinpä tänäkin aamuna lisäsin aamupalajogurtin kylkeen vielä leivän.

Välillä on yritetty edes näyttää ihmiseltä. Otso tosin on komea aina.


Olen luonteeltani sellainen, että kun johonkin ryhdyn, niin hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ensimmäinen toimenpide olikin siis magneettisen white boardin ostaminen. Tauluun merkitään sunnuntaina tulevan viikon treenit sekä alustava ruokasuunnitelma. Olemme nimittäin huomanneet, että kaupassa käynti on melkoinen aikasyöppö, etenkin, kun siellä käy joka toinen päivä. Pienellä suunnittelulla sekin järkevöityy. Ja lisätään edelleen, että vauva-arjessa suunnitelmat tuppaavat muuttumaan herran mukaan, joten liian ryppyotsaisesti ei oteta mitään. :)

Ä niin kuin äiti ja I niin kuin isi sekä Y niin kuin yhteinen. Tässä liikuntaa tosin tulee enemmän kuin kolme kertaa viikossa. Herkkujen vähentäminen on omalla kohdallani nimenomaan vähentämistä, ei totaalista kieltämistä. Se ei toimi itselläni, sillä silloin kielletystä asiasta tulee vaan entistä enemmän haluttua. Nikolla taktiikkana on enemmän totaalilakko. Lisäksi taulussa on muita yleisiä menoja, eilen muun muassa joulukyntteliköt saivat kyytiä ja joulu on virallisesti päättynyt.


Enää ei tarvita kuin toteutus. Tänään se alkaa kasvissosekeiton teosta iltaa varten, kun poitsu on päikkäreillä. Pyrin tietenkin syömään muulloinkin kuin illalla, lähinnä tuossa taulussa ovat yhteiset iltaruuat/päivälliset. Lounas on yleensä edellisiltä päiviltä jäänyttä ruokaa salaatin kera. Eli pienin, mutta päättäväisin askelein kohti parempaa oloa ja olemusta. Kuinka monella muulla on samanlaisia uudenvuodenlupauksia?

perjantai 22. joulukuuta 2017

Otso 6 kuukautta

Huh kuinka aika rientää. Mun piti 5 ja 6 kk postausten välissä kirjoitella vaikka mistä, mutta aika on vain mennyt johonkin. Piti oikein tsekata kalenterista, mitä ihmettä viime kuukausi on puuhattu: ensin mulla oli flunssa marraskuun lopussa varmaan kolme viikkoa (poitsulla onneksi ei, mutta hyvin tyssäsi mun alkanut kuntoilu Buugilla), lisäksi on ollut puolison työpaikan pikkujoulut, papan eli mun isän synttärit ja Vuokatin reissu, isomummun synttärit, joulupuuhia ynnä muuta.

Otso on meidän hymyherra.

Otso täytti keskiviikkona siis puoli vuotta. En ymmärrä, vauvavuosi on jo puolessa välissä. Onneksi meidän nuori mies on vielä vauva, eikä osaa muuta kuin silloin tällöin kääntyillä. Nyt tosiaan osataan kääntyä jo selältä vatsalle.

Ennen Vuokatin reissua käännyttiin ekan kerran vatsalle. Nyt taitoa on treenailtu jo parikymmentä kertaa.

Muutoin leluihin on tarrattu jo pidemmän aikaa kiinni ja käsien liikkeet muuttuvat koko ajan sulavammiksi. Tuttikin on laitettu muutaman kerran itse omaan suuhun. Otso on myös paljon treenaillut erilaisia äänteitä, nyt hauskointa on jokin kurkussa kuuluva ääni, olen nimennyt sen sammakkokieleksi. Kiljumaan taas opittiin Vuokatin reissulla, siellä oli varmaan niin paljon porukkaa, että Otsonkin oli pakko korottaa ääntään. Vuokatissa Otso tosin sanoi ”eikä” tai siltä se kuulosti. Kotonakin kysyin kerran, että laitetaanko tämä body, niin vastaus oli ”ei”. Tavuja siis harjoitellaan, mutta onneksi ensimmäisiin oikeisiin sanoihin on vielä aikaa.

Puolivuotias ilopilleri. Synttäreiden kunniaksi puettiin isin valitsema body ja edelleen suosikkihousut eli naapurilta saadut farkut.

Olimme Vuokatissa viisi päivää, kun isäni täytti 60 vuotta. Reissu meni enemmän kuin hyvin. Reissussa olivat vanhempani sekä kaikki sisarukseni puolisoineen. Kävimme keilaamassa, notskilla makkaraa paistamssa, syömässä Rossossa, ulkoilemassa sekä uimassa, siellä tosin ilman Otsoa. Kirjoittelen tuosta reissusta vielä myöhemmin lisää (jos vain ehdin ja muistan), tai oikeastaan siitä millaista reissussa on pienen vauvan kanssa.

Kiinteiden syönti meillä on melko hyvällä mallilla tai alulla ainakin. Kiinteitä syödään 4-5 kertaa päivässä, yleensä 0,5-1 pilttipurkkia tai nelisen jääpalamuottia itse tehtyjä kerralla. Vikat viikot olen ollut vähän laiska itse tekemään soseita. Reissussa oli helppoa mennä valmiilla soseilla ja joulusiivous sekä joululahjat ovat vieneet aikaa viimeiseltä viikolta. Eilen tosin skarppasin tämän asian suhteen ja nyt pakastimessa on kymmenen purkkia kesäkurpitsaa, porkkanaa ja bataattia.

Uutena makuna tomaatti, jota Otso maisteli feederistä.

Aamu alkaa siis puurolla, nyt ollaan maisteltu kaurapuuro, riisipuuro ja keskiviikosta lähtien mannapuuro. Riisipuuro ei oikein uppoa, eikä ihme, eihän se maistu muulle kuin pahville. Hedelmä- tai marjasoseen kanssa kyllä menisi, mutta koetan opettaa oikeisiin makuihin, eikä siihen, että kaikki on makeaa. Lihaa maistettiin tänään ekan kerran, isin tekemää hirveä, nyt on niin luomua kuin olla voi. Suosikkimakuja Otsolla ovat porkkana, peruna ja kesäkurpitsa. Hedelmät taas menevät kaikki, niistä suosikkeja ovat ehkä banaani ja persikka (yhdistelmä etenkin). Marjat ovat herkkua myös, viimeksi maistettiin mustikkaa. Seuraavana listalla tosiaan ovat kaikki muut lihat, mansikka, avokado ym.

Tähän saakka Otso on syönyt tässä vauvasetissä. Eilen neuvolasta tuli lupa alkaa kokeilla pikkuhiljaa oikeaa syöttötuolia.

Eilen neuvolassa Otso sai luvan alkaa harjoitella istumista pieniä pätkiä tuettuna syöttötuolissa. Myös juoksuvaunujen koppaosa voitaisiin vaihtaa jo ratasosaan. Etenkin äiskästä tää alkaa olla melko jännää, minne se selällään ja paikallaan oleva vauva katosi?

Vauvauinnissa Otso vielä chillailee, vaikkakin silmät menevät hienosti kiinni sukeltaessa. Sukelluksissa on myös pari kertaa treenattu vapaasukellusta eli Otso on sukeltanut pienen pätkän niin, että on vapaasti vedessä, eikä äidin tai isän käsissä. Käsillä myös tartutaan kaikkeen mahdolliseen ja kaikki mahdollinen viedään suuhun. Hauskinta on viikonloppuaamuisin kokeilla vuoronperään äiskän leukaa ja sitten isin partaleukaa.

Päiväunet nukutaan nykyisin suhteellisen hyvin. Pisin pätkä on edelleen 3,5 tuntia, mikä on mennyt joskus ilman yhtäkään tutin laittoa tai vaunujen soutamista. Päikkärit nukutaan siis poikkeuksetta ulkona vaunuissa, välillä autossa pitkillä matkoilla. Kun Otso kitisee, niin tietää, että on uniaika. Ja hymy tulee siinä vaiheessa, kun äiti laittaa pipon päähän, silloin tiedetään, että nyt ollaan menossa terassille. Muuten pukeutumistaktiikkana on se, että puen ensin itseni päälle, sitten vasta poitsun. Muuten menee hermo kaikilta. :D

Vuokatissa tuli hieman lunta. Silti Otso nukkui tyytyväisenä melkein joka päivä kolmen tunnin päikkärit vaunuissa lumen peitossa.

Yöunet ovat vielä vaihtelevia. Viime öinä on ollut siistiä herätä jopa 1,5-2 tunnin välein läpi yön. Yöunille mennään hienosti omaan sänkyyn, jonne nukahdetaankin usein itse unipupu kainalossa (pupu saa kyllä ennen nukkumista melkoista kyytiä puolelta toiselle). Myös päiväunille nukahtaminen on usein melko helppoa. Välillä tosin poitsu on niin hepuleissaan, että unen tuloa täytyy hieman auttaa vaikkapa poskea silittämällä, se rauhoittaa.

Usein nukkumaan mennään klo 20-21 välillä. Ekan kerran syömään herätään klo 22.30, sitten 0.00. Myös aamuviidestä lähtien maitoa on kivaa tankata lähes tunnin välein, mutta muutoin klo 00-05 menee miten sattuu. Välillä herätään syömään myös klo 2, sitten seuraava ruokailu voi olla aamuneljältä tai -viideltä eli kolmen tunnin unipätkän jälkeen. Tosin viime yönä syötiin vain kolme kertaa, mutta ne olivatkin superpitkiä syöttöjä, lähes tunnin kerrallaan. Olisiko sitten puolen vuoden tiheän imun kausi kenties, ota näistä pikkuisista aina selvää.

Yhden kerran Otso on yllättänyt ja syönyt klo 22.30 ja seuraavan kerran 4.30 eli seitsemän tunnin päästä, mutta tämä on siis tapahtunut koko puolen vuoden aikana yhden kerran. Sekin kerta oli Vuokatin reissun jälkeen kotisängyssä, että olisiko ollut jännästä reissusta vähän univelkaa. Unikoulua jossain muodossa kokeillaan taas uudestaan joskus joulun jälkeen. Nyt ennen reissua ei kannata alkaa yrittää, sillä reissussa tulee taas niin uusia juttuja, että "koulutus" saattaa mennä hukkaan.

Usein Otso nukkuu viimeisen unipätkän aamuyöstä mun vieressä meidän sängyssä. Myös Ikean unipussi on käytössä, kun muuten peitto potkitaan pois. Pupu on paras kaveri yöunille. Näin iloisena herättiin puolivuotissynttäriaamuna.

Muutoin sanoisin Otson olevan sosiaalinen hurmuri. Porukassa on kivaa olla ja etenkin naisille hymyillään. Viimeksi kauneimmissa joululauluissa oltiin niin hurmaavia, että neljä naista kävi laulujen jälkeen ihastelemassa herra hurmuria. Sosiaalisuudesta kertoo sekin, että yksin leikkiminen on tylsää. On paljon kivempaa, jos äiti tulee viereen katsomaan tai lukemaan vaikka kirjaa, puhumattakaan siitä, että meillä on vieraita tai käydään jossain kylässä tai kaupassa. Isin kanssa leikit taas ovat ihan omaa huippuluokkaansa.

Kirjan kuvia melkein jännempää on käännellä kirjan sivuja, etenkin kansilehteä edestakaisin. Leluista kiraffi on ehdottomasti paras, se on syrjäyttänyt aiemman pallolelunkin. Myös muovipullo, jossa on sisällä kolisemassa papan korvakuulokkeiden vanhat paristot, on hauska. Leikkimatolla taas viihdytään vain pieniä hetkiä, eikä siinä tila riitä kunnollisiin kääntymisiin. Myös peili sekä toisen makkarin roikkuvat tähtivalot ovat superkiinnostavia.

Isomummun synttäreillä käytiin tyylikkäästi kauluspaidassa.

Yksi äitiä hieman harmittava piirre on se, että Otso nukkuu paremmin vaunuissa terassilla kuin vaunuissa lenkillä. En tiedä mistä se johtuu, mutta usealla lenkillä on kitisty niin, että lopulta poitsu on otettu syliin tai jopa kannettu loppumatka. Tämä vähän laskee omaa lenkkeilyinnostusta, mutta onneksi muuramelainen äitikaveri aina sopivin väliajoin rohkaisee vaunulenkille. Ajattelin kokeilla kuinka lenkit sujuvat, kun koppaosa vaihdetaan ratasosaan.

Eilen haettiin oma joulukuusi Plantagenista, tosin mun shoppailukaveri jäi autoon nukkumaan. Kuusenkoristeet ovat todella kiinnostavia ja kyllä neulaset pöllysivät, kun Otso heilutteli koristeita.

Tällaisesta meille kuuluu. Seuraavaksi onkin aika rauhoittua joulun viettoon. Rauhallista joulua kaikille!

maanantai 20. marraskuuta 2017

Otso 5 kuukautta

Apua, mihin tämä aika menee? Meidän pikkuinen täytti tänään viisi kuukautta. Jos neljän kuukauden kohdalla nukuttiin huonosti ja muutenkin tuntui paikoitellen hieman takkuiselta, niin nyt on hieman helpottanut (ja koputan puuta). Otso on nimittäin oppinut nukkumaan päikkäreitä!

Isänpäivänä pukeuduttiin hienosti. Otsolla meno tosin oli niin kovaa, etteivät "I love dad" -sukatkaan pysyneet jalassa.

Otso on tänään viisi kuukautta, mihin tämä aika rientää?

Pisimmät päikkärit ovat 3,5 tuntia ja usein aamupäikyt ysiltä ovat parisen tuntia, joskus jopa tuon kolme tuntia. Parhaimmillaanhan päikkäreiden kanssa on tapeltu varmaan tunti: Otso vaunuihin terassilla, kaameata huutoa, syliin, vaunuihin ja sama alusta monta kertaa. Nyt laitan poitsun vaunuihin, tutti suuhun tai sitten ei, vaunut paikallaan tai joskus pientä liikettä, mutta parhaillaan unessa on oltu viidessä minuutissa. Tämä on melkoinen saavutus pienelle miehelle, joka aiemmin nukkui vartin torkkuja vain sylissä. Tosin seuraava haaste on sisällä nukkuminen, sitten kun pakkasta on ulkona liikaa vaunuissa nukkumiseen, mutta mietitään sitä sitten...

Meidän komistus. Kiitos Pirjo-naapurille farkuista ja bodysta.

Yöunet meillä vielä hieman hakevat uomiaan. Välillä herätään tunnin tai parin välein läpi yön. Onneksi niitä 3-4 tunnin unipätkiäkin on ollut välillä, niillä tää mamma jaksaa hienosti. Otso myös nukkuu omassa sängyssään, se on yksi viimeisen kuukauden suurimmista saavutuksista. Otson sänkyyn on siis laitettu vaunukoppa, se rauhoittaa yöunia suuresti, kun poitsulla ei ole liikaa tilaa pyörimiseen. Pahinta meillä oli ajanjakso, jolloin ei nukuttu yöllä, eikä päivällä. Silloin parasta oli happihyppely ystävän kanssa suunnistaessa, puhumattakaan niistä maailmanparannuspirtelöistä sekä vanhempieni ja sisarusten piipahtaminen siivousavun merkeissä.

Muutoin poitsu on superkultainen, vaikkakin melko voimakastahtoinen (kehen lie tullut). Tyhmintä ikinä on lakin laitto päähän, siitä ei yleensä tykätä. Otso on myös sosiaalinen ja selvästi tykkää lähteä välillä pois neljän seinän sisältä. Etenkin naisille hymyillään valloittavasti, viimeksi viime viikolla hurmattiin Halppiksen kassaneiti. Myös maanantain ekavauvakerho on ollut kiva, siellä saa huomiota äidin lisäksi myös kerhotädiltä ja muilta äideiltä. Ja usein Otso on innostunut höpöttelemään juuri kerhossa.

Sari-kummitäti neuloi Otsolle makeen lentäjänlakin. Ei edes itkettänyt, kun laitettiin lakki päähän.

Koko perheen yhteinen harrastus on ollut keskiviikon vauvauinti. Siinä poitsu on tullut hitaasti lämpenevään isäänsä, ekat pari kuukautta touhua on lähinnä ihmetelty. Itketty ei ole kertaakaan, mutta menoa on ihmetelty lähinnä sormet (tai koko nyrkki) suussa. Tosin viime kerroilla on jo ymmärretty, että vettä voi potkia omilla jaloilla. Lisäksi vanhemmalta toiselle sukeltaessa osataan jo itse laittaa silmät kiinni. Tässä vaiheessahan sukellukset ovat sellaisia, että poika on koko ajan kiinni jommalla kummalla vanhemmalla ja veden alla käydään turvallisissa käsissä. Täytyy sanoa, että aluksi puolen tunnin uinnin takia lähteminen paikoitellen laiskotti, mutta kun rutiinit löytyivät, sujuu puuha jo sukkelasti. Tää on myös siitä kiva päivä, että isi tulee kotiin keskiviikkoisin aina ajoissa, jo neljältä.

Myös vauvajumpassa on käyty kerran ja sinne mennään ehdottomasti uudestaan, sen verran oli kivaa. Vaikka äiskä ensin vähän kyseenalaistikin, että tuleeko koko puuhassa edes lämmin. Lopputuloksena äippä hikoili posket punaisena niin, että tunnin päätteeksi vaihdettiin Otsollekin vaatteet. 

Buugin vauvajumppa oli huippu.

Otso on myös kerran ollut Buugi-liikuntakeskuksen lapsiparkissa, kun kävin puolen tunnin TRX-tunnilla. Poitsun hoitoon jättäminen ventovieraalle kirpaisi aivan älyttömästi, vaikka hienostihan heillä oli mennyt. Otso ei onneksi vielä vierasta. Buugin lapsiparkkiin ei tosiaan ole ikärajaa, se on harvinaista näissä lapsiparkeissa. Ja se oli oikeastaan ainut painava syy, minkä vuoksi koko jäsenyyden otin. Mummoloihin on vähän matkaa, eikä lähistöllä ole hoitajia kovin paljoa ja kaikilla on omat aikataulunsa. Toki voisimme käydä Nikon kanssa treenailemassa vuoroilloin, mutta sitten yhteinen perheaika vähenee huomattavasti, kun ei tuossa viikossa kauheasti iltoja ole. Toki koetamme jatkossakin käydä omissa harrastuksissa myös yksin. On kuitenkin eri asia lähteä jumppaan Otson kanssa kuin roudata autoon vain itsensä.

Söpis. Ostettiin Halppiksesta uusi kypärälakki.

Kiinteitäkin on maisteltu. Alussa (siis neljän kuukauden tienoilla) ne eivät uponneet yhtään, niinpä puuhasta pidettiin taukoa ja kokeiltiin myöhemmin uudestaan. Ja nyt uppoaa, lusikka menee suuhun hienosti. Tähän saakka ei ole maisteltu kuin porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa, kukkakaalia sekä kaupan peruna-porkkanasosetta ja persikkaherkkua. Tähän saakka suosikki on ollut kesäkurpitsa, vaikka peruna-porkkanakin upposi hienosti. Myös vesihuikat osataan ottaa hienosti pienestä ”lääkekupista”.

Isille tehtiin hieno isänpäiväkortti seurakunnan kerhossa. Jalanjälki saatiin laittamalla Otson jalkoihin rasvaa ja painamalla jäljet paperiin. Sitten talkkia päälle ja lopuksi hiuslakka viimeistelemään taideteoksen.

Vielä meillä ei käännytä, vaikka kyljelle mennäänkin jo helposti. Sitterissä vauhdit ovat olleet hurjat jo pari kolme viikkoa, kun mökiltä tullessa poitsu ymmärsi, että sitteriin saa vauhtia omilla jaloilla. Otson lempiväri on oletettavasti oranssi. Myös lentsikkana lentäminen on superhauskaa, ja taitaapi poitsusta tulla muutoinkin hurjapää. 

Malttamattomana myös odotellaan kärryihin siirtymistä, vaunuista kun ei kaupassa tai muualla näe tarpeeksi. Kaukalosta ei välillä tykätä, se alkaa varmaan käydä vähän pieneksi/ahtaaksi toppavaatteiden kanssa. Tai ainakin itsestäni tuntuu, että tuo Cybexin Aton Q on hieman pienehkö kaukalo. 

Kaukalopussiin voi sujahtaa sisävaatteilla.

Otso on myös tarkkasilmäinen. Kun kotona vaihdettiin sohvatyynyihin joulunpunaista, huomattiin se heti. Myös käsissä on kivaa hypistellä erilaisia materiaaleja (ja usein suussakin). Lisäksi unipupusta on tullut kiva kaveri yöunille mentäessä, päikkäreillä sitä ei ole kaivattu. Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, on Otson ihana tapa ristiä kätensä. Sitä tapahtuu usein. Niin syödessä, sitterissä kuin vauvauinnissakin. Arvatkaa tuliko toissakerralla hymyileviä katseita, kun poitsu odotti lattialla vauvatuessa kädet ristissä, kun äiti kävi suihkussa...

Kädet menevät ihanasti ristiin.

"Saanhan äiti, saanhan?"

Viisikuukautisneuvola on vasta keskiviikkona, joten mitoista ei ole vielä tietoa. Palaillaan!