sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lähiretkeilyä ja parin tunnin pitkis

Tänään on ollut varsinainen ulkoilupäivä. Polarin sykemittarikin näyttää tälle päivälle jo 30 000 askelta ja ollaan vasta iltapäivässä, huh huh.

Perhe Peltola eräjormailemassa lähimetsässä.

Kävin aamulla parin tunnin pitkiksellä, sillä puolimaraton on jo kahden viikon päästä. Voi huh huh, minne tämä aika on mennyt. Aamulla ajattelin tosiaan käyväni peruslenkillä, mutta kalenteriin vilkaisu ja puolison muistutus lähestyvästä Helsinki City Runista muuttivat suunnitelmat. Hetki piti etsiä motivaatiota, mutta melko nopeasti se sieltä löytyi.

Otin Bookbeatin kahden viikon kokeiluversion ja latasin kirjan kuunneltavaksi. Suurin ketutus pitkiksillä on aiemmin ollut se, että on tylsää. Saman biisilistan kuuntelu ei jaksa innostaa lenkki toisensa perään. Aiemmin otin pitkillä lenkeillä käyttöön handsfreen ja soittelin milloin kavereille tai äidille lenkeiltä. Tänään kuuntelin kirjaa ekan tunnin, meni kyllä aika nopeasti.

Juoksin tosiaan kaksi tuntia, ensimmäinen juosten/hölkäten tehty pitkis sitten melkein 1,5 vuoteen... Kävin Riihivuoren päällä tietä pitkin ja tulin rinnettä alas ja kotimatkan mutkittelin hieman kiertoreittejä, ettei matka loppuisi kesken.

Hengissä selvisin, vaikka tässä vaiheessa iltapäivää jalat ovatkin vähän tönkön oloiset. Kaksi tuntia ja 16 kilometriä, vaikka pakko sanoa, että paremminkin on mennyt. Muutama vuosi sitten juoksin peruslenkkinä 15 kilsaa puolessatoista tunnissa. Noh, nythän juoksu on vasta startattu synnytyksen jälkeen, joten pakko olla tyytyväinen. Ja onneksi HCR:llä ei ihan ole tuollaisia Riihivuoren kaltaisia "pikkumäkiä".

Maisemat ovat mageat Riihivuoren päältä.

Kotona kävin pikasuihkussa, sitten lounaspöytään puolison ja poitsun kanssa. Pikatankkaus, vaatteiden vaihto ja rinkan pakkaus. Sitten lähdimmekin jo pikkuretkelle, edes hiukseni eivät ehtineet kuivua tässä välissä.

Pukeutuminen oli vaikeaa, kun sää oli tänään poikkeuksellisen lämmin. Tässä alkumatkan fleecepuku.

Otso nautti kyydistä isin rinkassa.

Suuntasimme lähistöllä oleville poluille, kymmenen minuuttia kävelyä ja olimme jo polun päässä. Melkoista lähiretkeilyä ja mitkä maisemat! Kävimme siis Paasivuorella, alkupätkä oli pientä nousua. Niko kantoi Otsoa rinkassa, jossa poitsu tuntui viihtyvän erittäin hyvin.

Tämä oli siis eka kerta, kun testasimme kantorinkkaa lenkillä, aiemmin käytössä on ollut vain Manduka. Manduka oli varmuuden vuoksi mukana nytkin lanteillani, mutta tällä retkellä sitä ei tarvittu.

Maisemat olivat upeat.

Tässä vaiheessa fleece vaihtui Muumi-haalariin, ettei fleece keräisi kaikkea multaa ja muuta mukavaa itseensä.

Evästauko suuren kiven päällä maisemaravintolassa.

Mitkä maisemat ja vain puolen tunnin kävelyn päässä kotoa.

Evästauko pidettiin noin puolen tunnin päässä ison kiven päällä maisemia ihaillen. Otso tutki kuusta, sen neulaset olivat todella mielenkiintoisia. Myös jonkin ötökän perään lähdettiin ryömimään, ei ihan saatu kiinni. Lisäksi tutkailtiin kiveä, sammalta, lehtiä ja kaikkea muuta mahdollista. Evästauon jälkeen matka jatkui erilaisiin maisemiin metsän siimekseen. Onneksi kotimatka oli lyhyt, sillä sen verran pikkuherraa alkoi jo väsyttää.

Otso nautti retkestä.

Loppumatka meni metsikössä.

Poitsun uusin taito on vilkuttaminen ja "hei hein" sanominen.

Nyt loppupäivä onkin vietetty terassilla lokoillen ja grillaten. Tällaisia kesäpäiviä lisää, tykkään!

lauantai 5. toukokuuta 2018

Otso 10 kk

Jälleen on kuulumispostaus myöhässä. Otso täytti kymmenen kuukautta 20.4. Pari viikkoa meni adenoviruksen kanssa ja sitten tehtiin vähän kevätsiivousta. Onneksi tauti on nyt selätetty ja poitsun ruokahalukin on palannut normaaleihin uomiinsa. Meillä tuo adeno tosiaan nosti Otsolle pariinkin otteeseen korkean kuumeen (39-40 astetta), vei ruokahalun (kiitos nielun peitteiden) ja sai masun aivan sekaisin. 

Tässä on Otso on vähän yli 9 kuukautta. Iso kiitos Pauloissa Photography :)

Otso oli kuvauspäivänä iloisena, vaikka takana oli tällöinkin jokin pikkuflunssa.

Tää oli yksi lempparikuvista, jotenkin niin herkkä.

Viimeisen kuukauden suurin saavutus on ryömiminen. Enää ei juurikaan kieritä, vaan ryömitään melkoista kyytiä joka paikkaan. Eniten vedetään käsillä, sanoinkin, että Otson ryömimistekniikka on sama kuin mulla hiihdossa, käsivoimilla mennään. 

Pikkumies alkaa olla niin vauhdikas, ettei kuvaaja pysy perässä - puhumattakaan, että kortin saisi kuvaan oikein päin näkyvästi.

Myös istuminen on parantunut hurjasti. Nyt istumassa jaksetaan olla jo pidempään ja omalaatuisella tekniikalla (naama edellä) asennosta päästään vatsallekin. Suurimmat treenipaikat ovat edelleen seisomisasennossa ja siinä, että jaloilla ylipäätään otetaan maahan. Nyt näitä juttuja ei ole olla kyllä paljon harjoiteltukaan, eivät olleet ihan päällimmäisenä mielessä tuossa vatsataudissa.

Otson vaatekokokin vaihtui vihdoinkin kokoon 80, oli ihanaa saada pitkästä aikaa käyttöön uusia vaatteita.

Ruokatouhuissa suuria muutoksia ei ole. Karkeampi ruoka ei ole mennyt vielä, mutta tuskin tuossa kurkkukivussa olisi muutenkaan mennyt mikään, kokeillaan hetken päästä uudestaan.

Sormiruokailua on harjoiteltu kasviksilla.

Mämmi ei ollut vielä suurta herkkua.

Joka iltaisiin (ja aamuisiin) rutiineihin on lisätty myös hampaiden pesu.

Maitotuotteitakaan emme ole vielä maistaneet, kun en kaivannut tähän mahatautihässäkkään mitään uusia juttuja ruokaosastolle. Tänään olisi maistettu raejuustoa, mutta se oli mennyt vanhaksi. Siispä kaupan kautta tänään.

Ostin tämän Popin softshellpuvun facebook-kirppikseltä, aivan ihana. Tässä Otso on lähdössä pääsiäisenä moikkaamaan isomummua.

Keinuminen on ihan parasta.

Otso viihtyy Mandukassa nykyään paremmin takana kuin edessä.

Viime kuukauteen mahtuu myös meidän lomareissu Tahkolle. Olimme reissussa siis minä, puolisoni, Otso sekä Otson mummu ja kummitäti. Reissussa kokeilimme ekaa kertaa hiihtokärryä ilman kaukaloa ja poitsuhan viihtyi siellä hienosti. Puolitoista tuntia on aika, minkä Otso jaksaa siellä olla, sitten alkaa ärsyttää. Myös tauot kannattaa pitää lyhyinä, sillä Otso kyllä kertoo milloin paikoillaan on oltu liian kauan.

Pyörä/hiihtokärry on ollut ihan paras ostos, vaikka kassalla kirpaisikin hieman. Sen ansiosta Tahkollakin päästiin kaikki hiihtämään.

Meidän ilopilleri Tahkon mökillä.

Aamulla on parasta, kun pääsee pinnasängystä isin kainaloon.

Tahkon ravintola Hillsiden leikkipaikka oli huippu. Vihreä ruohomatto kannusti Otsonkin ryömimään kierimisen sijaan.

Tahkolla oli kivaa.

Muutenkin Tahkon reissu sujui enemmän kuin hyvin. Otso oli menossa mukana melkeinpä muualla paitsi lumikenkäilemässä, siellä kävimme puolisoni kanssa kahdestaan. Yksi haastavimmista asioista taitaa olla vaipanvaihto ja pukeminen, Otso ei haluaisi olla paikoillaan yhtään. Niin ja siis ryömimäänhän opittiin nimenomaan Tahkon reissulla, eka kerta taisi olla ravintolan leikkipaikassa. Siellä nurmimatto tuntui ilmeisesti päässä liian epämukavalta kieriä. 

Kävelytuolissa on hauskaa mönkiä esteiden yli.

Kahvittelemassa kauppakeskus Sepässä.

Isi ja poika.

Kävimme myös Keski-Suomen luontomuseossa vauvakaverin kanssa.

Kertoillaan kuulumisia sitten seuraavan kerran 11 kuukauden kohdalla, sekin on aivan kohta. Ja muitakin postauksia toki tulossa vielä. Aurinkoisia päiviä!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Puolimarathonille kuukauden päästä?

Kävin viime lauantaina testilenkillä. Tarkoitus oli siis kokeilla jaksanko juosta tunnin, siis ihan minkälaista lönkyttelyvauhtia tahansa. En ole juurikaan juossut synnytyksen jälkeen, kropalta kesti hieman odotettua kauemmin palautua, eikä tuo pikkumieskään jossain vaiheessa viihtynyt vaunuissa.

Pääsiäisen aikaan käytiin reilun parin tunnin kävelylenkillä.

Ja se, etten ole juurikaan juossut tarkoittaa siis oikeasti, että olen tehnyt välillä kävelylenkkien lomassa lyhyitä testijuoksuja ja kokeillut kestävätkö paikat. Ja näitäkin testejä on ollut vajaan kymmenen kuukauden aikana ehkä maksimissaan viisi. Ainut oikea juoksu oli uutena vuotena Paviljongin tapahtumassa viisi kilometriä, josta siitäkin osa käveltiin, kun juoksu ei tuntunut hyvältä. Ja hyvältä tuntumisella en tarkoita sitä, että hengästytti ja kunto oli surkea.

Tunnin testilenkki

Tunnin testilenkki meni enemmän kuin hyvin. Ekat viisi minsaa kävelin, sitten lähdin kevyesti hölkyttelemään. Perusvirheen tein jälleen, Kari Traan ulkoilupuku oli aivan liian kuuma siihen säähän. Muuten lenkki meni mukavasti.

Hieman turhan kuuma ulkoilupuku juoksemiseen.

Juoksin puolisen tuntia suoraa reittiä ja käännyin Riihivuoren kyltiltä takaisin. Jatkossa on helppo mitata sama lenkki juoksemalla kulkeeko juoksu kenties lujempaa tai kevyemmillä sykkeillä. Kaikista tärkein tavoite lenkillä oli hyvä fiilis, että juoksuinnostus jatkuu, eikä lässähdä heti alkuunsa liian rankalla treenillä. Se saavutettiin, olin enemmän kuin innoissani lenkin jälkeen.

Kyllä sitä puolikasta lähdetään testaamaan 19.5., vaikka voihan olla, että Helsingissä tulee pian ensimmäinen ”DNF” eli "Did not finish", siis keskeytys. Tähänkin olen henkisesti varautunut, jos jotain oikeita ongelmia tulee, niin lopetan. Nyt rima on laskettu todella alas. Muuten olen sitä mieltä, että ihmisen olisi hyvä olla aina siinä kunnossa, että puolimaraton menee koska tahansa ilman aikatavoitetta. Se on matkana sellainen, mikä pitäisi pystyä juoksemaan kohtuullisella treenillä.

Tunnissa taittui reipas kahdeksan kilsaa.

Keskinopeus on tosin kaukana aiemmista juoksuvauhdeista.

Vaikka koetin juosta pääsääntöisesti syketasolla kolme, on suurin osa treenistä nelostasolla. Tuntuma oli silti hyvä koko lenkin ajan.

Suora reitti, jossa ei tarvitse paljoa miettiä.


Polarin juoksuindeksi ennustaa perusmatkojen juoksuaikoja. Lauantain lenkin mukaan puolimaraton pitäisi taittua aikaan 2:14. Ihan en tuota uskalla allekirjoittaa, ei tarvita kuin jokin pohjekramppi, kun aika lässähtää.


Helsinki City Running Daylle poitsun kanssa

Viime viikolla vaihdoin vuodelta 2016 siirtyneen maratonosallistumiseni puolikkaaseen. Toissavuonna osallistuminen siirtyi nyrjähtäneen nilkan vuoksi ja viime vuonna synnytyksestä oli vielä niin vähän aikaa, joten sain poikkeuksellisesti siirtää osallistumista kaksi vuotta. Ja aiemminhan tosiaan maraton juostiin Helsingissä elokuussa, nyt sekä maraton että puolikas juostaan toukokuussa.

http://www.helsinkicityrun.fi

Ja tiedättekö, myös Otso lähtee "juoksemaan" lasten Minimarathonille! Otson kilometrin juoksun saa taittaa kantorepussa tai juoksurattailla, joten tyyli on vapaa. Kaikki osallistujat saavat mitalin ja juoksu on heti aamusysiltä, kun taas oma juoksuni on puolen päivän hujakoilla. Aika siistiä!

Otsoakin vähän jänskättää toukokuun minimarathon.

Otson mielestä tärkeintä kisassa on rento asenne.

Viime viikolla kävimme Otson kanssa myös ulkoilemassa.

Vauvavuosi verottanut kuntoa

Vauvavuosi on verottanut liikuntaa hurjasti. En ole ollut vuosiin näin ”huonossa” kunnossa. Liikunta kyllä starttasi satunnaisilla treeneillä pian synnytyksen jälkeen, mutta talven kolme kuukautta kestäneet on/off-sairastelut vaativat veronsa, eikä tuo syksykään tainnut ihan leppoinen olla poitsun kanssa. Flunssakautena ei juuri treenattu, kun pahimmillaan yöunet olivat 2,5 tuntia yössä ja sekin useammassa pätkässä.

Nyt olimme terveinä noin kuukauden, mutta tällä hetkellä poitsu joko tekee hampaita tai on muuten vaan hieman kipeä. Joten tautienkin takia täytyy hyväksyä se, että toukokuun juoksu voi vielä peruuntua syystä tai toisesta.

Tässä muutamia valokuvia vauvavuoden varrelta erilaisista treeneistä.

Ensimmäisiä todella lyhyitä kävelylenkkejä kesällä synnytyksen jälkeen. Tässä ollaan mökkimaisemissa. Voin sanoa, että vaikka matka oli lyhyt, niin kyllä puhallutti.

Tässäkin ollaan ulkoilemassa koko perheen voimin viime kesänä möksällä.

Tää on yksi lempikuvistani, etenkin Otso kantorepussa. Kuva otettu Pyhä-Häkin kansallispuistossa, poitsun ensimmäinen pikkuvaellus.

Olen seurannut aerobista kuntoani Polarin lepotestillä jo useamman vuoden, oikeastaan vuodesta 2014 syksystä saakka. Kesällä 2016 tulos oli 60 eli huippu. Viime viikolla tulos oli vaivaiset 41, eli hyvä. Huh huh, melko paljon on menty alaspäin. Onneksi jatkossa suunta on vain ylöspäin.




Tässä muutama testitulos viime vuosilta.

VUOSI 2014:

• 09: Erittäin hyvä 46

VUOSI 2015:

• 02: Huippu 53
• 03: Huippu 61
• 04: Huippu 60
• 05: Huippu 60

Toukokuussa 2015 juoksin ensimmäisen maratonin. Sen jälkeen en loppuvuonna tehnyt jostain syystä kuntotestejä ollenkaan ja toisessa jalassakin taisi olla pieni rasitusvamma parisen kuukautta.


VUOSI 2016:

• 01: Huippu 51
• 04: Huippu 57
• 06: Huippu 55
• 07: Huippu 60

Nilkka nyrjähti ja liikunta jäi osittain tauolle.

• 09: Huippu 52

Tulin raskaaksi syyskuussa ja liikunta alkoi keventyä lokakuun jälkeen.

• 10: Huippu 52
• 12: Hyvä 39

VUOSI 2017:

• 01: Hyvä 41
• 02: Hyvä 41

Synnytys kesäkuussa.

• 08: Erittäin hyvä 47

VUOSI 2018:

• 01: Hyvä 41

Tammikuun puolivälistä huhtikuun alkuun olin jatkuvasti flunssassa.

• 03: Hyvä 36
• 04: Hyvä 41

Syksyllä Otson kanssa Etelä-Pohjanmaan mummolassa.
Otso ei viihtynyt pikkuisena kovinkaan usein vaunuissa. Niinpä suuri osa lenkeistä tehtiin Otso Mandukassa.
Riihivuoren mäkitreeni oli yksi mieleenpainuneimmista viime syksynä.

Oman treenituntumani mukaan Polarin lepotesti pitää melko hyvin paikkaansa. Ja jos jotain hyvää, niin sentään nykyinen tulos on "hyvä", eikä "keskitaso", mihin suurin osa ikäisistäni naisista sijoittuu. Tästä on hyvä aloittaa hieno juoksukevät ja -kesä.

Kesällä tavoite olisi olla edes tuossa "erittäin hyvä" -kuntoluokassa.

Joulukuussa Vuokatin maisemissa.

Ja pääsiäiseltä, kun testasimme pitkästä aikaa Mandukaa ja kantotakkia.

Jes, tänään suunta siis lenkille. Seuraavalla kerralla sitten poitsun 10 kuukauden kuulumisia. See U!